KAHDEKSAN
Myyttiset mittasuhteet / Mythical Measurements (2013), akryyli ja öljy kankaalle, 210 x 261 cm
Minä rakastan maalaamista. Henna pyysi katsomaan ja kirjoittamaan. Teen niin ja pyyhin kaiken kirjoittamani pois. En halua pilata tätä hetkeä.
Tämä on tietysti hieman tekopyhääkin, mutta kun kirjoittaa ja sitten ei halua mitään! Yritin ensin suoraan ja sitten väärään, mutta sanat eivät tyydyttäneet minua. En vain halua määritellä tai kertoa jotain kuvasta, joka on enemmän kuin kuva.
Mitä tällä sitten tarkoitan? Se on maalaus, enkä halua sanoa, että sitä voi lukea kuten avointa kuvaa. Siinä on niin paljon tunteita ja henkilökohtaisia kokemuksia, että niihinkin voisin tukahduttaa tämän lukijan, mutta mikään ei riitä minulle. Se on maalaus. Sitä voi katsoa; jos osaa.
Mikä on minkäkin sävyistä huumoria, se jää vain minulle. Kuva on valmis- ja vihaan sitä, kuinka sitä pidetään vain kuvana- se on maalaus!
Istun hiljaa ja katson. Minua huvittaa ja nautin olostani. Voiko taiteesta vaatia enempää kuin itseriittoisen ilon? Onneksi minulla on Henna, jonka kanssa jakaa tämä näköala.
Mielen vallankumous on siinä, ettei mitään voi omistaa.
With the birds i share this lonely view. RHCP
Henna 7.1.12
MINÄ RAKASTAN… tätä rauhallisuutta, kun kuvalla ei ole kiire tulla valmiikksi. Jokin osa meissä ei tee tarpeeksi sen eteen ohjatakseen sitä valmistumaan tehokkaasti, vaan ikäänkuin paistattelemme sitä nuotiolla pikkuhiljaa käännellen ja katsellen kuinka kuori rapsakoituu. Aikeenani oli tänään viimeistellä maalausta, ja ehkä tehdä jotakin oikealle ja vasemmalle reunalle. Työhuoneella ei kuitenkaan tullut halua tarttua pensseliin, vaan kynään. Teinkin jostain syystä maalasuvuoroni katselemalla, ajattelemalla ja kirjoittamalla. Ajattelin, että olisi tärkeä, että Vilelkin tekisi oman reflektionsa kuvasta, mieluummin lukematta tätä minun tekstiäni ensin. Itse koin refklektointihetken erittäin virkistävänä ja inspiroivana. Katselin maalausta melko tutkimuksellisestakin näkökulmasta, näillä ajatuksilla pääsisi hyvin artikkelin alkuun kiinni.
Kuva “esittää” jotakin katsojalle, ei että se niinkään olisi omalakinen todellisuutensa. Hahmot ovat kasvot minuun päin, kuin muotokuvassa, paitsi alakerran makaava mies. Kuvassa ei niinkään ole tapahtumaa, vaan olemista. Sen takia se muistuttaa jollain tapaa kuvitusta. Mikä ei kyllä ole kovin innostava ajatus.
Ville on tehnyt viime kerralla hyvää kuvan yläosassa, Henna ja Ville tutkimusmatkailijat 
Kirjoitin kuvan äärellä seuraavaa ajatuksenvirtaa, moniin liittyy myös kaaviokuva, mutta en saa niitä liitettyä tähän.
Mitä kuva esittää, keitä tai mitä kuvassa on? Yläosan hahmo on Ville ja toinen etualalla (silmälasit päässä) on Henna. Henna on myös yläosassa laskeutuva naisen vartalokuva, joka muistuttaa laivan lkeulahahmoa. Se on myös jollain tavalla viittaus kesällä viimeistelemäämme suureen paneelimaalaukseen (numero kuusikohan se oli…). Villen hahmoja löytyy kuvasta useita; alakerran makaav mies on minulle Ville, ja oikealla puolella verhossa oleva pellen muotokuva on myös Ville. Myös laivan keulakuva-Hennan rinnasta nouseva profiilikuva on Villen. Muita hahmoja maalauksessa ovat keskellä Freud, sekä ilmeinen Mondrian vittaus.
Todellisuudet
Katsellessani kuvaa, aloin havaita siinä jakoja, erilaisia elinten ja tekemisten todellisuuksia. Menin seisomaan kuvan eteen ja nostin kädet ilmaan ja tein itsestäni x-merkin. Ruumiini ja käteni suhteutuivat kuvan eri osiin eri tavoilla, ja aloin tunustella intuitiivisesti yhteneväisyyksiä ruumiinosieni ja kuvan alueiden välillä. Yläosa on kurkottavan käden todellisuutta. Sigmund Freud ja muu pieni tarkasti tehty sälä on pään todellisuutta. Kolmikärkisen peniksen keskiosa Smiley-naamoineen on sydämen ja hengityksen todellisuutta. Kyseinen kohta ja koko laveerattu turkosi makaavan miehen yläpuolella tekevät kuvaan “ilmakammion”. Makaava mies ja käärme on jalkojen todellisuus. Näitä tulisi analysoida tarkemmin, jotta näkisi onko tässä intuitiossa jotain päätä ti häntää.
Ihmisen eri puoliskoihin ja niihin liittyviin mielikuviin ynnä muuhun liitettynä kuvankin voi jakaa vasemman ja oikean todellisuuden puoliin. Näitä kannattaa tunustella sitten suhteessa ihmiskehoon ja esimerkiksi siihen, mitä ihmisen vasemmuuteen tai puolestaan oikeanpuolisuuteen (esim käsissä) liitetään.
Tekijäiden läsnäolon tuntu
Katselin myösmaalin määrää kuvan eri paikoissa, sekä työstämisen jälkiä. Hahmotin vasemmalla laajan “pohjustus” alueen, sitten ilmeinen “maalipakkeli” sijoittui keskiosasta ylösasti kaartuen vähän oikealle ylänurkkaan. Oikealla oli laaja “tasainen maalikenttä”, ja tuon keskellä “läpäisemätön ulkouolelta tuotu pinta” viitaten kollaasiosuuteen.
Ai niin, tuli muuten kuvasta mieleen, että “freudkin” keräili vissiin heimonaamioita.
Freudista puheenollen, kuva voidaan jaotella myös vasemmanpuoleiseen alitajuntaan, keskiosan reaalitietoisuuteen sekä oikeanpuoleiseenalueeseen, joka on “käskyjen, normikäsitysten ja vallanpitäjien”. Sama jako voidaan tehdä myös ylhäältä alas, ylhäällä kontrolli, merkityshorisontti (tekijöiden), keskellä tietoisuus, toiminta ja ilmeneminen ja alhaalal alitajunta.
Kuva on muuten esittävä, ja me molemmat Villen kanssa teidetään, etä tämä on sarjassaan viimeinen. Seuraava kuva aloitetaan eritavalla tekemällä.
Lopuksi mieleeni tuli Larry Shinerilta lukmat ajatukset taiteistamisen eri konsepteista. Aloin miettimään niiden kautta kuvan ja sen tekemisen eri merkityksiä. En analysoi niitä tässä, vaan tässä taas intuitiivista sanelu:
1. koristelu, 2. muuttaminen, 3.muuntaminen, tämä jako siis Shineria mukaillen suhteessa vuorovaikutuksen taiteistamiseen. Sitten omajatkettu listaus kuvantekemisen eri tasoista (alkaen yksinkertaisimmasta?)
a) graafinen suunnittelu/väri+sommitteluopit, b) koristelu, c)esittäminen, d)merkitseminen, e) symbolitaso, f)huomaamattomat elementit, g)ruumiillisen tekemisen taso, imetologia?, h)toisen kohtaamisen taso, se motiivina teolle, työskentelyyn
MITÄ TEIN…istuin maalauksen edessä ja katselin ja kirjoitin
Luopumisen tuska- en usko siihen. Mutta haluaisin tuntea jotain sellaista, jotta voisin päästää irti. Tälläinen ajatus yhteismaalauksessa on aika harvinainen, koska työskentely on “päätymistä” tuntemattomaan. Vaikka tunnistankin kuvan, parhaimmillaan omakseni, siitä puuttuu ne kaikki tutut piirteet ja välittömyys, joka oman työskentelyn kanssa usein on-rentous?
MINÄ RAKASTAN :
– Isompi on tuntemattomampi
– Tuntematon on rakas
– Valloitettu on voitettu, kuollut
– Rutiini listaus
MITÄ TEIN :
Istuin pitkään aj meinasin jo jättää tekemättä mitään. Ei jotta olisi valmis, vaan jotta jäisi hyvin kesken.
Varoin työstämästä liikaa, sillä kaikki turha hionta johtaa korniin estetiikkaan. Kuitenkin näpersin jotain huomaamatontakin ja hieman vahvistin yläkerran ajattelua.
Isoin muutos lienee tuo kolmipäinen käärme, jonka vasemman puoleisimmän pään (varren) paksunsin samaan mittaan muiden kanssa. Se vaan täytyi tehdä, vaikka jälki tasapäistyikin. Logiikka? Ei sitä aina ole.
raportti: n tunti
musiikki: Soundcloud. Annan tulla mitä siellä päivitetään. Ihanan ajan hermoisaa.
Henna ?
xxx
MINÄ VIHAAN : Hmm… oikeastaan tuntuu hyvältä. Henna tuntuu kyllä sanovan koko ajan, ettei tämä ajatus ole kantamassa mihinkään (siis tämä piirustelu), mutta. Itsestäni alkaa pelottavasti (ehkä jopa vihattavan epävarman pelottavasti) tunttumaan siltä, että ehkä nämä kuvat tulee tehdä. Vaikka vain poistaakseen niiden raskauden tulevissa haastessa. (teokset jäävät todisteeksi siitä, ettei kaikki ole niin ihmeellistä. (tai sitten niiden arvon tajuaa vasta pitkän ajan päästä.
MINÄ RAKASTAN :
– Kymmenen vuottasitten maalaamiani opiskeluajan töitä. Naiveja ja korneja esittäviä töitä, jotka kaikki tulkitsivat tosissaan maalatuiksi, kun (vain itse) koin ne ironiaksi. Yksilön ironia ei ole riittäävää, kun tuomarina ovat sokeat silmät.
– Päästää irti.
– Hengittää (työhuoneella oli ihmeellinen kaasumainen katku, joka kuristi kurkkua)
MITÄ TEIN : Freud Freud Freud = Petos. Freud ja hyvästit modernismille. Freudilainen liukastelu.
Vedin tausta ja ylähahmon taas uusiksi. Hinkkasin myös verhon rajaa ja freudin naaman kalpemmaksi. (Kuollut Freud?)
Värit tuntuvat minusta toimivan nyt tähän menneessä parhaiten, vaikka epäilen, ettei Henna ymmärrä niiden päälle (siis tämän minun tämänhetkisen silmäni tapaan)
raportti: n tunti
musiikki: Uus soittolista, Hip&Hop Edition. Basic Shit
Henna 14.12.12
xxx
Yhdistin oikean puolen verhoa keskiosaan ja pelkistelin keskiosaa (ehkä turhaankin, mutta yritin jotain joka ei tuntunut sittenkään kantavan, johtavan mihinkään.)
raportti: n tunti
musiikki: Oli sitäkin. Kuten aina. SameOldShit.
MINÄ VIHAAN : Vihaan tätä kuvaa. En ehkä kehdannut sitä asnoa, tai ajatella, mutta näin sen on oltava. Vierastan sitä. Tämä vierastus on jotain jonka ajattelimme avaavan kolmannen tilan, kuin väärinymmärrys, mutta : eikö kolmannen tule olla jotain enemmän? Jos se on vain kaksi tajuntaa yhtyneenä, se on kaksi (pahimmillaan jakutunutta)
Tää on surullisen klovnin dubbia. Tästä on ilo kaukana. Tohtori Freud = petos. Itsepetos. Jaarittelua, joka vaikuttaa harmittomalta, mutta ei ole millonkaan sitä itseään. Voitaisiin toki selitellä sitä tai tätä, tai kertoa hienoja tarinoita. Mutta tämä maalaus on paska.
MINÄ RAKASTAN :
En pääse tähän oikein kiinni. Ei edes Itsepäisyyspäivä. (Tänään on itsenäisyys päivä)
– Paljon asioita, jotka kuhuvat pinnan alla
– Vihaa
MITÄ TEIN : Olin hieman hämilläni. Viimeksi ja aiemminkin, suunta oli olemassa, vaikka se ei ehkä ollut vakaa, sellainen kuitenkin oli. Nyt ollaan menossa kaikkialle. ja ei mihinkään. Tuttun loputtomaan suohon, jollaista ei tulisi, jos ei olisi pakko maalata. Halusin kuitenkin.
Maalasin keskeltä. Pointittimostikin, vaikka olin katsonut pitkään. Ei oikein ollut jyvää. Joskus se puuttuu- (kai tämä silti oli eteenpäin.) Iso Freud.
raportti: n tunti
musiikki: En kuullut. Oli lujaa.
MINÄ VIHAAN : Kokeilen tunnustella “vihaa”. Vihaan kyllä etukäteen jo ajatuksena niitä hienovaraisempia virityksiä, jotka koen tärkeiksi taululle. Niitä, joita joka kerta syntyy työstämisen ohessa: monirtasoisia tulkinnallisia jälkiä ja ornamentiikkaa, jonka sivellin suoltaa kädessäni. Eikö ole mitään keinoa saada toinen näkemään myös näitä nyansseja?
En ole varma, vihaanko tämän putosta, tai tulisiko minun myöntää se: epävarmuus siitä, että voisiko toinen ymmärtää vihjaukset, ne samat, joita itse käyttää, ja pitää niistä. Tämä samahan on kynnys myös “katsojan kannalta”. Kun joku ulkopulinen menee teoksen eteen, siinä on näitä tasoja väistämättä. Kaikki voivat nähdä ne, mutta jotkut eivät vaivaudu katsomaan. Eikö olisi oikein (eettistä) vaatia yhteistyössä, että toinen oppii arvostamaan juuri tälläistä hienovaraisuutta? Tai oppii ymmärtämään, että jokaisesta “oman sielun rippeestä” kiinni pitäminen ei johda ylemmäs, eteen-> siihen hetkeen, joka on teoksen valmistuminen maksimaalisessa potentiaalissaan.
MINÄ RAKASTAN :
Kun löytää jotain uutta, siilläkin uhalla, että se on erehdys. Se on liikettä, tapahtumista, palavaa halua “nähdä” enemmän. Mitä tulee seuraavaksi? Syöksyn! ja taas se jää ylittämättä, mutta hyppäsinhän kuitenkin.
– Ranskalainen lista
– Burn Paris Burn * ks. musiikki
– Mielen kaiverrus
– Amarillo Limon (ei se juoma, vaan Sennelierin sitruunan keltainen)
– Itsepetosta, huumoria, huvittumista tyhmyyksistä
– Epäjärjestyksen keskellä tapahtuvaa kokonaisuuden hahmottamista
– Suitsukkeen savua (vaikka se olisi kiinalainen hautajaissavu, eikä laadukas)
– Mikä palaa
– Mikä haisee
– Mikä värisee luissani
MITÄ TEIN : Maalasin aika haltioituneesti (hieman liian pitkään, kuten lopuksi havahduin) Mutta puolustaudun pitkillä istumishetkillä (vaikka tämä ei ole “sääntöjen” mukaista). -> en ajatellut sääntöjä. Halusin vapautua.
Työstin alkuun piiiiitkän oikean reunan verhoa, jonka taakse pelle maalaus painuu. Sad Clown Dubbia (ei kuulunut muuta kuyin mieleenpainuneena muistona edellisestä kerrasta kun pellen maalasin) Pariisissa lienee asuvan (ainakin maalauksen mukaan) Noel (Joulu) niminen pelle, jonka fantasiat ylittävät hurjimmatkin mielikuvitsen rajat (luojan kiitos ei Berliinissä). Ranska Ranska Rankka! Heavy grind special! (*ks. musiikki)
Jatkoin kokonaisvaltaisemmin keskialuetta työöstäen. Puolestani tässä on paljon kesken, vaikka Noel onkin lumisateessa (kumpi on noel, alhalla vai taivaalla? Sillä ei ole väliä.) Olen yllättävän tyytyväinen minimaalisen viitteelliseen yläosaan, sekä erityisesti sen vasempaan reunaan, jossa miniliukuväri erottaa pohjustusvaiheen ensimmäisen työstetystä. Keskellä on sotkua.
raportti: n tunti
musiikki: Burn Paris Burn – Burn Paris Burn #7 Stereoheroes “Bye Bye Violence (Ihan viiltävää elektrodubsteppiä! Berliiniajatukset jäävät taakse. Pariisi on elektronisen musiikin tyylikkäin paikka ja Berliinissä on vaan wannabe-taiteilijoita ja paskaa trancea!)
Henna 1.2.2012
MINÄ VIHAAN
MINÄ RAKASTAN Villen kokeilua tuolla leikatulla paperilla. tuota klovnia. hyvin epätyypillistä Villelle tuo kollaasimaisuus ja kaiken lisäksi sen kiinnittäminen vielä maalauskankaaseen tekemällä reikä. Hauska että hän oli valinnut juuri tuon klovnin, minulle kun sen merkitysoli jotenkin Villemäinen. että se oli jonkun tason Villen kuva loukkaantuneena ja maalauksesta ja sen prosessita ulkopuolistuneena. Se katselee maalaukseen kaihoten mutta vähän löukkaantuneena ja närkästyneenä. Halusiais olal mukana muttei osaa tuossa leikissä, tuolla kielella. jota se vihaa koska se on niin rumaa. Laitoin sen maalaukseen edellisten syiden lisäksi mutta myös kohtaan, joss pelle katselee myös miestä joka makaa maassa. ville kuvaili sen hahmoteltuaan, ettei tuollainen kuvasto ole ollenkaan sellaista minkä telemistä ville arvostaisi…jotain tekotaiteellistakin” siinä on…vai haluaisiko hän sittenkin maalata alastomia miehiä ja naisia kaikenlaisten viettien vieminä…
raportti: maalasin, ja liimasin lopuksi mediumilla pellen kuvan. n tutni…ehkä vähän ylikin, oli hyvä fiilis
musiikki: olikohan klassista
-Liukuvärjättyjä pintoja.
-Öljyn katkua
-Frida Kahlon päiväkirjaa.
-Paljon muutakin.
MITÄ TEIN : Poistin paperit, koska halusin oikeasti nähdä koko kuvan. En enää uskonut, että niillä on mitään väliä, vaikka keskikohta “ei ole valmis”. Luulen, että Henna olisi halunnut tehdä tämän ratkaisun, mutta en malttanut/voinut odottaa: Olihan hän jo maalannut niiden taakse.
Valitsin pitkään sävyjä ja vaihdoin loisteputken, jotta näin varmasti opikein (Molemmat paletin päällä olevat olivat palaneet)
Etenin hitaasti ja rauhallisesti: maltoin ja harkitsin, mutta annoin myös mennä. En osaa kuvata oikein kuin tuntuu, mutta näkymätön on suurta.
raportti: n tunti
musiikki: Musiikkia lapselleni kokoelma: jotain klassista (ihmettelin pitään, miten tämä on sisällä: Henna kuungtelee ilmeiseti tätä? Hilpeän klassista.
Henna 25.11.2012
MINÄ VIHAAN…
MINÄ RAKASTAN…Donna ja Ville ovat tänään mukana työhuoneella, tuolla toisella ateljeella. Mukava, että voi maalata jotain, vaikkei niin kauhean kunnianhimoisesti ja tiedostaen sitä tekisikään joka kerta. Tämä tuntuu hyvällä tavalla työltä. Saa nähdä tuleeko tällaisessa mielentilassa jotain mukavaa tehtyä, mitä ei tapahtuisis jos maalaisi rypyt otsassa.
Raportti: n tunti, tosin vähän hätäisesti
Musiikki: ei musiikkia, Villen ja Donnan äänet
raportti: n tunti
musiikki: Uusi lista hakkaa! Sean Likes Ugly Girls! Atmosphere! Egyptian Lover. OG-HIPI*tunHOPI! Sad Clown Dub! Laid back räppiä ja housea ja pärttiä. Mielenlaajuus tajuuntuu…. tai jotain.
Henna 21.11.2012
MINÄ VIHAAN… tai en tiedä vihaanko. Tämä maalaus tuntuu kiinnostavalta, kädet syyhysivät päästä maalamaan rajattua kohtaa paksulla öljyvärillä. Kuitenkin kuvan äärelle ryhdyttäessä se ei antanut sellaisia säväreitä kuin odotin. Aloin epäillä hiukan Villen tekemistä, sen intensiteettiä ja eritoten kestoa. Hänen ottamansa kuva oli näyttänyt paremmalta kuin oikea työ; siinä ei ollut oikein mitään, paiti Janus-hahmo jä hänen kaksi kättään ja silmän menevä käärme. No, ok, window of opportunity on hauska, mutt keltainen pyörre ja sen ympäristö. Vain laattamaista suttua kaksiulotteisesti. En vaistnnut tässä ollenkaan sellaista anarkiaa, mitä olin nähnyt Villen vanhoissa maalauksissa, joita hän esitteli muutama päivä sitten, ja jotka antoivat minulle yllykkeen yllyttää/pyytää/innostaa tekemään häntä myös tähän työhön sellaista. No ehkä se vaatii vähän harjoittelua, se revittely, jotta se on uskottavaa…
MINÄ RAKASTA kuvan salamyhkäisyyttä, tätä intuitiivista tietoa tai palapelin tai arvoituksen rakentamista jka meillä on tässä prosessissa nyt kun valkoiset reunat peittävät suuren osan maalausta. Minulla on mielessäni jokin kuva, kuvake tai sisäinen tieto tulevasta, joka innostaa ja johdattaa. Pyysin Villeä uskomaan mitä sanon. Katsotaan kuinka kauan hän jaksaa herkistellä. Minusta on kuitenkin kiva tehdä nyt eri tavalla kuin huiskia sinen tänne kokonaisvalatisesti koko maalauspinnalla. On ihana keskittyä, on jotenkin rauhan tuntu, kun saa antaa paljon aikaa pienelle alueelle. Tästä estetiikasta en sitten sanokaan mitään, kunhan tehdään, se on ihan jees. Muistelin jollain tavalla tehdessäni Villen vanhoja maalauksia, rumaa Berliinin kasariestetiikkaa, ja sitten taas paratiiisilintuja ja jotain ITE-henkisyyttä tai naivistista.
MITÄ TEIN…otin heti öljyt käyttöön. Aloin tehdä Janus-kasvoja ja käärmekättä ja sitten tein alaosaan lintua ja suhrutin taustaan mustan ristikon joka on kuin häkki. Valaistus oli vöhön huono, kun kattolaput eivät toimineet.
Raortti: n tunti oman työpäivän keskellä.
Musiikki: ei mitään. Olin juuri omalla puolellani kuunnellut klassista…
Ville 20.11.2012
Haluaisin tehdä vain kuvaa, vaikka ymmärrän, että Henna (ja minä itsekin) haluaa kyseenalaistaa tekemisemme, sen ettei ole oikei seurata tottumuksia ja tapoja: edetä turhan lineaarisesti.
Toimin vastentahtoisesti tämän rajauksen jäljillä, jonka en usko olevan ratkaisu prosessiin, tai parempaan yhteistyöhön. Mutta toimin silti, ihan kuin ei olisi muita keinoja. Ja teen tämän vastentahtoisesti. Vihaten. Epäillen.
MINÄ RAKASTAN : Vapautta. Tyhjää tilaa, ennakoimattomuutta. Improvisaation hetkeä.
Rakastan myös kaipuuta tähän, ja muutosta: sitä rakastan enne kaikkea, kuin uuden rakkauden syntymää tai kadonneen aarteen löytämistä.
MITÄ TEIN : Maalasin Hennan OHJEISTUKSEN mukaisesti keski osan yläosaa, koska kaikki muu on “valmista” mitä ikinä se tarkoittaakaan. (Yritin kysyä tästä, mutten tajunnut oikeasti, vaikka hän selitti ja kuuntelin.
Maalasin ikkunan, aukon josta huvipuiston keskeltä käärmetalon ikkunaan on eksynyt Janus-kasvoinen (kaksinaamainen) poika. Toisesta silmästä käärme iskee sisään.
Ikkunan on “mahdollisuuksien ikkuna”, jonka avasin. Hieman humoristisestikin nimesin sen siten. Kirjoitin oikein noille papereillekin, jotka Henna oli liittänyt työhön.
Tunsin turhautumista. Olisi niin paljon energiaa ja pitäisi ilman parempaa tajuntaa tehdä jotain aika pientä. Tämä ei tunnu yhteiseltä.
raportti: n tunti
musiikki: hakusessa….oli uusi kokeilullinen Dylan-mixtape… kehitystä tulossa. Nyt ei toiminut.
Henna 18.11.2012
MINÄ VIHAAN… aina samallailal tekemistä. Hieno kuvapinta-aloitus, innostava pohjustus, joka heti alkoi kertoa minulle. Esirippu. Hyvin tehty jälki, valmista jo. Miten olisi, esirippu myös toiselle puolelle, mutta ei nyt, vaan vasta sen jälkeen kun esiripun takainen maailma on valmis. Päätin rajata valkoisella paperilla piiloon valmiin esiripun, sekä myös toiselta puolelat sille paikan. Ja sitten keskellä olevan kimppuun. En tiennyt mitö tehdä, joten heittäydyin ajatuksen virtaan, mieleeni tuli jotain Teemu Mäen vetämältä collective painting -kurssilat jossa olen mukana. Jokin sellainen tarinan kertominen, joka syntyy alitajuisetsi juuri piirtäessä. Vähän niinkuin myös Emmanuele Sferruzzan piirrokset. Lähdin vain tekemään luottaen mitä vain tulee on se hyvää, vaikka olisi miten dorkaa tahansa. En halua pelätä itseäni!
MINÄ RAKASTAN tätä sotkua ja huumoria joka tuli tehtyä. Sen rumuutta ja dorkkuutta mutta myös helposti syntynyttä ekspressiivistä tunnetta. Alakerran käärmeet ja kukat ovat melkein valmiit. Hyvä symbolistinen ja ekspressiivine tunnelma.MItäköhän Ville sanoo? Olen tosi kinnoissani kun kähdin tekemään jotakin todella erikoista! … ja erilaista!
MITÄ TIEN: peitin sivut kahdella pahvilla ,ja aloin maalaamaan muutamalla värillä vähän sarjakuvatyyliin keskellä mitä mieleen juolahti. Ajatus oli lähinnä täyttää tila. Mielessä käväsi ainakin Max Ernstin linnunsulkapäinen hahnmo, jazz -pasuunisti ja sitten noita vaarallisia kalkkarokäärmeitä. Kukat ja kuivat kukat. Vain muutama värisävy.
Raportti: N tunti yhteismaalausta oman maalauspäivän aluksi. Tuntui hyvältä aloittaa tällä ennekuin meni omiin projekteihin.
Musiikki: olikohan klassista?
JK. Löysin paperilapulle kirjoitettuja ajatuksia, joita olin kirjoittanut heti työhuoneelta tultuani, jotten unohtaisi. Kerta oli tuntunut erityisen mielekkäältä. Laitan tähän nämä ajatukset:
1. Kuunteleva käsi. Toisen kädenjälkeen ja käden tekoihin on voitava luottaa, jotta voi antaa oikeasti merkittäviä kuva-aiheita sen “käsiteltäviksi”. Toisen hellä kohtelu, kuuntelu. Vrt Potilas terapeutti -suhde…
2. Maalaaminen vs sanoittaminen. Kun lähdin työhuoneelta, mankassa soi Talib Kwelin hiphoppia…”broken needle”…ja sanatulvaa. Tähän asti olen tehnyt vain musiikkia, kun yhtäkkiä sanat alkoivat tulla, voisi joku räppäri kertoa. Heillähän kai on ain jokin sanoma mistä niitä sanoituksia tehdään, eli ei lauleta vain aakkosia peräkkäin paitsi ehkä jossain tosi käsitteellisessä konseptiräpissä. Entä maalaaminen…Laitoin vain maaleja kankaalle, maalasin, maalailin…kun yhtäkkiä aiheita alkoi tulla. Jos uskaltaa, ei tarvitse sanoa vain niitä aakkosia, laietlla värejä (tehdä abstraktia), ei tarvitse olla vain “sitä yhtä oikeaa sanaa”, joka on se oikea, jonk atakia tekee. Voi olla tuhat sanaa, jotka yhdessä rakentavat jonkinlaista merkityksellistä todellisuutta.
3. …tuli mieleen kaiku jostakin lauseesta, jonka kuulin valokuvadokumentissa joitain vuosia sittem…”trying to catch the visions I had, when I was younger”… (and more passionate)…
MINÄ VIHAAN : Voiko tyhjää vihata? Olisiko tähän syytä. Vihata uutta tai mahdollisuuta?
MINÄ RAKASTAN :rakastan mahdollisuuta. Tyhjää tilaa. Värin käunista kuulta. hivenen sekoittunutta.
MITÄ TEIN : Pohjustin kankaan ja Maalasin suuren horisontiin. Tein tämän pystyssä. Harkitsin kuitenkin myös, sitä, miksi meidän on pakko tehdä pysty töitä?
Toimin flow-vapaudessa. En suunnitellut. Annoin tulla ja olla. Katsoin ja pohdin. Harkitsin sävyt ja maalausjäljen luonteen rauhassa, huomaamattani.
raportti: n tunti
musiikki: uusi Tunneltrance goes Ibiza kokoelma- levy hyyppii yhä