KUUSI

Katseen suunnattomuus / Sight of Entity (2012), akryyli ja öljy kankaalle, 440 x 268 cm

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

HENNA 5.9.2012

SOPIMUS YHTEISEEN LOPPUTULOKSEEN

Katselimme eilen kuvaa, mutta puhuimme siitä sitäkin enemmän. Katsomatta. Kuva alkaa olla jo joka paikasta niin tuttu, että sen yksityiskohdista on mahdollista puhua näkemättä sitä ollenkaan. Meillä oli aika yhteneväinen visio siitä, mitä kuvalle piti vielä tehdä. Etualan ongelmakolmio, johon Ville oli läiskännyt sattumanvaraisesti väärää vihreää, tarvitsi oman identiteetin. Sitten vielä lihallisen hahmon jalkaa tuli korjata ja siinä melkein kaikki. Katselin ennen työskentelyn aloittamista Villen kirjaa symbolismista, ja sain sieltä inspiraation etualan ruusupusikon tekemiseen. Kuva oli muutenkin muistuttanut minua Monetn lummelammikoista, joten tämähän sopi tosi hyvin. Aihekin täsmentyi pusikon kautta.

KUKA ON HEITTÄNYT KUKAT ROSKIIN?

Ville etualan roskis on tärkeä symboli minulle. Tuskin sitä muut tajuavat roskikseksi lainkaan. Ruusupusikon vieressä, täynnä vaaleanpunaista roskaa, näyttää siltä, että joku on heittänyt sinne ruusuja. Ihanaa. Ruusuja roskiksessa ja paljon!

LUOPUMINEN

Nyt kuva alkaa olla valmis. Olen jo valmistellut muutaman kerran kuvasta luopumista, siihen meillä ei enää pian ole mitään tekemistä. Ja taisi nyt tulla valmiiksi. Itse ainakin olen tyytyväinen. Jopa tosi tyytyväinen. Usko, että kuvan merkitykset alkavat avautua, kun sitä saa katsella ilman “ratkaisemisen” pakko, joka minua ja Ville on tässä vainonnut. Kiitän kuva sinua haasteesta, johon meidät laitoit, mutta vieläkin enemmän ihmettelen sitä tarmoa ja sinnikkyyttä, jolla me Villen kanssa tässä hankkeessa oltiin. Kyllä se kuva sitten taipui meidän auktoriteettimme edessä. Se puhkesi kukkaan :D

RAPORTTI: oman maalauspäivän aikana maalasin yhteismaalausta jonkun aikaa, että se tuli valmiiksi. En katsonut kelloa.

MUSIIKKI: omalta puolelta kuului vaimea Ratatat.

VILLE 4.9.2012

HORNAN TUUTTI

Aloitin pyörittelemällä sommitelmaan spiraalin. Hennan ratkaisu avata kuvatilaa isommaksi ja poistaa ympyrä toimii. Samoin myös luopuminen esittävyyden päällekäyvyydestä. Maalaus halusi taas olla maalaus.

Otin tehtäväkseni työstää kuvapinta-alaa kauttaaltaan. Pyrin tekemään siveltimen vetoja, jotka “esittävät jotain”, siis sellaisia, joilla on merkitys. Onnistuinkin monin paikoin, ja niissä mihin en kokenut viimeistä silausta saaneeni aikaiseksi, tuntuivat jälkikäteen kuuluvan suunnitelmaan. Kaiken ei missään nimessä pidäkkään olla yhtä “onnistunutta”, vaan epävarmuus ja jopa hairahdukset ovat maalauksessa sellaisia tasoja, jotka antavat onnistumisen elää.

Kuva on runsas. Kahdenkin spiraalin ja värimassan vellonassa elävä. “Horn of Plenty”. Selitykset ovat monet ihmisillä, pyrkiessään saada paljoudesta tolkkua. Kaikista mahdollisista ratkaisuista ja näkemisen tavoista. Mitä jää jäljelle?

KOLLEKTIIVISEN MIEHEN PSYYKENDELIA

Mielen, kuten olen Hennalla ehdottanut. Mutta; Kuva toimii kolmella tasolla (vähintään). Kerrostunut kuva on asettunut tilaan, jossa sitä voi lukea monelta eri kannalta. Tämä on mielestäni kiinnostavaa tässä kollektiivisen tietoisuuden synnyttämässä harhakuvassa.

Voisin toki luetella ne kolme tasoa, jotka MINÄ siinä näen, mutta tärkeämpää kuin tämä on se, että katsojalle syntyy mahdollisuus lähteä lukemaan kuvaa; Huomata yllätyksekseenkin toisia tasoja ja tapoja nähdä asiat.

TYYTYVÄISYYS

Päätimme Hennan kanssa, että kuvaa sopii nyt työstää pitempään ja tämänkokoisen kuvan kanssa tämä tuntuu hyvältä ratkaisulta. Tunnen kuinka olen lähes “ratkaissut” kuvan, tehtyäni tarpeeksi työtä ja päästyäni sisään haasteeseen, joka ei vain rutinoidulla prosessityöstämisellä ollut mennyt minnekkään. Pääsin kiinni työhön ja ylitse sen kynnyksen; sain siitä otteen.

Omalla tavallaan näen, että työ voisi olla valmis, mutta ennen kaikkea koen pitkästä aikaa sen olevan maalaus! (Maallistettu!)

Raportti: 2 tuntia aamulla ennen omaa työpäivää

Musiikki: Random playlist. on ihan hyvä vieläkin, mut pian vaihdan.

HENNA 2.9.2012

VIHREÄT JA PUNAISET SÄTEET

Pitkästä aikaa työhuoneella. Ehdotin jo melkein, että jätetään tämä työ sivuun ja aloitetaan uutta Logomon näyttelyä varten. Ville oli sitä mieltä, että yritetään vielä. Mutta varmistin, että eihän mikään enää ole maalauksessa sellaista, mihin ei saa koskea. Ei edes iso naama. Ei kuulemma. Katselin siis alussa työtä pitkään tietoisena siitä, että osa kuninkaista oli kaadettu, sille saisi tehdä mitä vain. Yhtäkkiä en löytänytkään mitään korjattavaa. Mietin, että olenko oikeassa, vai sokea.

TEIPIT

Jotain halusin kuitenkin tehdä, en voinut uskoa, että Ville ja minä olisimme niin “tyhmiä”, etemmekö muka näkisi hyvää maalausta edessämme, jos sellainen siinä olisi. Eli työ on ärsyttänyt vielä kumpaakin, siinä pitää olla jotain vinossa. Heitin noppaa, ja lähdin tekemään jotain. Laitoin teippauksia, halusin jotain eksaktia, koko kuvaa koskevaa, mutta myös rikkovaa elementtiä. Tarkoituksena oli tehdä valonsäteitä, jotak kirkastaisivat kohdetta osuessaan siihen. Aloitin vihreällä, ja yhtäkkiä se oli levinnyt pitkälle. Kuvan viher-persikka akselia seuraten tein vaalenapunaisen värin, jolla tein loput säteistä. Nyt säteitä oli kolmea erilaista; vihreä, punainen ja sen värinen, joka maalaus alunperin oli. sitten taas vihreä, punainen jne. Tekeminen ahdisti, sillä luulin melkein koko ajan sössiväni ja pilaavani kaiken. Tein kuitenkin silti jostain kumman syyystä, vaikka välillä pyyhinkin jälkiä pois.

AHDISTUS

Pikaisesti otin teipit pois, odotin kauhulla mitä tulee. Ja tuli jotain. En tiennyt olinko pilannut pahasti vai tehnyt jotain isolla askeleella etenevää. Innolla näytin kuitenkin Villelle tuloksia, sillä olin todella yrittänyt ja taistellut kuvan kanssa. Mietin kuvaa “Pettäjäkuvana”; joka uskottelee tekijälleen sen, että kannattaa osallistua. Tekijä uskoo tämän, tekeen kuvalle kaikkensa, luottaen, motivoituneena, ja pam; kuva ei annakaan mitään vaan heijastaa kaiken kauheana takaisin. Pettää. Villelle näyttäessäni kameraa, uskoin, että ei olisi kannattanut tehdä. Nyt jälkeenpäin olen eri mieltä, kuva näyttää innostavalta. Siinä jotain …uutta.

MUSIIKKI jotain bass voittoista rythmbassobeissipoppia.

RAPORTTI: Sovimme, että alamme maalata kuvaa nyt 2 tuntia kerralla, koska se on niin iso. Tein siis kaksi tuntia duunia.

VILLE 24.8. 2012

HEAVEN AND HELL ON EARTH, OSA 2

Taivas ja Helvetti ovat maanpäällä. Taistelu valaistuneisuudesta tihenee.

MIKSI KIRJOITAMME SIITÄ

Olen alkanut pohtia tämän maalausprosessimme ailahtelevuutta tämän maalauksen kohdalla. Kirjoitamme ja maalaamme mitä sattuu. Teeman pyörittely ja ideoiden heittely ei tunnu johtavan mihinkään. Ja tästä kirjoittamisemme tämän maalauksen osalla on todiste. Vaikka pyrkisimme johonkin, kun rakenne on heikko, on suunta jokseenkin päämäärätön. Ideat kyllä suuntautuvat kohti jotain “yhtä”, joka kuitenkaan ei ole milloinkaan “sama”.

Voi kuin voisimme edes kirjoittaa jonkin vakiintuneen rungon päälle; vaikka: Minä rakastan, Minä vihaan & Mitä on!

Kyllähän maalaus etenee näinkin, jopa yhteisessä sävelessä, mutta tie on raskas.

SUURI PALLO JA MAISEMA

Lume on todellisuus. Olen alkanut  vihata maalauksen esittämätöntä maalimössöä. Haluaisin nähdä esittävämpiä elementtejä ja monitulkintaisuutta myös taustassa. Vain maali ja väri. Mitä ne ovat?

Maalasin palavan roskiksen viitteellisesti pallaon oikeaan alakulmaan. Veden yli kulkee nopeasti hutaistu silta. Moninaisuuden ja selkeyden suhde pitäisi saada parempaan asemaan: reunat ovat “ei mitään” ja pallon sisällä on jotenkin ylimalkaisesti jotain.

Raportti: Tunti

Musiikki: Sekalainen

HENNA 19.8. 2012

JÄRVI

Hahmoille en halunnut tehdä mitään, joten keskityin aluksi olennaiseen, joka jäi tavallaan kesken viime kerrasta; järveen. Halusin siihen läpikuultavuutta, eri sävyjä ja perspektiiviä. Sekoitin lillukan liuoksen ja otin ison siveltimen ja huiskin sinne tänne. Ympyrän tai munan muoto alkoi syntyä. Keskelle on siis muodostumassa maailma, vesipisarassa, muna, alkumuna. Tein vahvistuksia muodosta myös oikeanpuoleiseen taivaaseen ja vasemmalle vuoristoon.

ISO VIHREÄ HAHMO

Siistin vaaleanvihreällä hahmon posken, joka oli määrittelemätöntä ekspressiota tähän asti. Siitä tuli hyvä, kliininen pohjustus. Oikeanpuolen oranssi voisi kaivata vielä samaa käsittelyä omalla tavallaan. Reunat siis kuitenkin lämpimän sävyiset ja keskikohdan muna viileä oma maailmansa.

TUNNE

En ole pitkään aikaan kirjoittanut tuntemuksistani, joita koen maalatessani työtä. Olen ikäänkuin väsynyt näihin tuntemuksiin, ei siksi että ne olisivat aina negatiivisia edes (vaikka paljon turhautumista sisältyykin tähän työskentelyyn). En jaksa enää kirjoittaa odotuksen jännityksestä, siitä että uskon ja luotan että kuva syntyy… ehkä siksi en kirjoita, koska en koe niin? Mutta mikä kumma sitten saa minut jaksamaan, rutiiniko, maalauksen oma maailmansa kaikesta huolimatta, vaikean arvoituksen haaste? Villen määräykset? Jos meillä ei olisi määrittelemäämme ajallista struktuuria tähän, ja jo jonkinlaista historiaa ja kokemusta, voisi olla, että luovuttaisin ja toteaisin varsin pian, että yhteismaalaaminen ei toimi. Ei ainakaan tällä tavalla improvisoiden. Pohdin tänään sitä asiaa, että mistä tietää onko oikeasti poistumasta siitä omasta kontrollistaan johonkin uuteen (yhteiseenkin) “kolmanteen tilaan”, vai mitä jos onkin vain oikeasti hukassa….luullut ottavansa hypyn tuntemattomaan laskeutuakseen tämän jälkeen johonkin uudistavaan. Mutta mitä jos pohjaa ei olekaan, on vain pudotus…pudotus. Onko Ville oikea henkilö ottamaan vastuun tästä työskentelystä, tai siitä että pohja on kyllä olemassa. Uskooko hän?

RAPORTTI: noin tunti

MUSIIKKI: ei musiikkia

VILLE 19.8. 2012

ROOLIT VAIHTUVAT

Katsoin tuskastuneena kuvan etenemistä. Tuntuu, että vaikka mennään eteenpäin niin ei mennä minnekään. Aloin puunaamaan ihmisfiguureja “ihmisemmiksi” kun en tiennyt mitä muutakaan haluaisin tehdä. Hennalla näkyy olevan jokin idea taustan suhteen,joten antaa hänen tehdä sitä vuorostaan. Kun olen tehnyt sitä aimmin johonkin suuntaan, niin seuraavalla kerralla Henna tekee jotain “muuta”… Vähän kuten ihmishahmojen kanssakin kävi: Hennahan teki alunperin figuureihin pääsuuntia ja luonnoksia; ja sitten minä aloin niitä värittelemään ja massoittelemaan- ja jatko sommittelemaan.
Ihmisten roolit ovat liikkeessä: ketä on päähenkilö tai mikä on minkäkin hahmon suhde toiseen liikkuu hienovaraisesti kuin katseen suunnan vaihtuminen silmittömissä hahmoissa.

EPÄSYMMETRINEN KESKITYS

Kolmen kankaan muodostaman yhden kuvan suhde kolmiosaisuuteen on ollut alun jälkeen aika hukassa. Keskipaneelin merkitys katosi kun se alistui vain osaksi kuvaa. Tuntuu, että sen merkitys on epäolennainen ja heikentää maalausta, kun sen käyttöä ei ole perustelu.

Toisaalta pidän siitä, kuinka kuvan jakautuneisuus luo symmetrian tunnettä. Joinain kertoina olen kokenut keskipalkin olemisen jopa avaimekselliseksi elementiksi. Vaikkei sitä kohtaa ole määritelty erilaiseksi tai maalattu mitenkään toisin, niin se avaa teokselle jokinlaisen lisäulottuvuuden. Teoksella on jotain arkkitehtoorista sisäänkirjoitettuna jaon ansiosta.

Maaluksellisesti keskikohta: Buddha, valaistunut ja lennossa oleva etualan figuuri ovat oikeanpuolisen paneelin ja keskipaneelin rajalla, jolloin niiden epäsymmetrisyys on helposti havaittavissa. Paneelin tehtävä alleviivata epäsymmetriaa auttaa eteenpäin.

AINA EI VOI YMMÄRTÄÄ

Olin jopa kiukkunen siitä, etten ymmärrä mihin Henna on menossa. Hänen maalauksensa tuntuu laattamaiselta enkä ymmärrä hänen siveltimensä estetiikkaa, maalauksen jäki ei ole mielestäni “kaunista” tai “taidokasta”. Ja hän kommentoi minun maalausjälkeäni lähes samoin sanoin.

Päätin, että luotan siihen, että Henna on tekemässä jotain, mihin hän tarvitsee aikaa ja useamman kerran. Rajasin siksikin toimintani noihin figuureihin. Muistan kokeneeni niin moneen kertaan pettymyksen maalauksellisien jälkieni jäätyä jonkin perustelemattomantuntuisen alle, etten enää halua telata mitään “omalla”.

Odotan mihin tämä on menossa, ja kun tiedän, että voin kerralla tehdä ja nähdä jotain, tartun siihen, jos tarvetta enää on. Ainakin tältä tuntuu nyt.

RAPORTTI: Tunti

ÄÄNI: Hiljaisuus (cd-soitin rikki ja ei jaksanut vinyylejä alkaa pläräämään.)

HENNA 17.8.2012

LAMPI

Kuvasin ennen tämän työn maalaamista erään oman suuren työni kameralla. Kuvassa on lampi. Huomasin, että tähänkin maalaukseen lampi on juuri sopiva elementti. Olin jo aikaisemmin päättänyt, että vettä täytyy jatkotyöstää enemmän. Nyt se sai hyvän muodon, syvyyttä, läpikuultavuutta ja väriä, mm perspektiivin suhteen täytyy vielä työstää.

LAMPI KUILUN REUNALLA

Lampi täytyy sijoittaa johonkin. Se ei voi olla vain vihreällä burmella…suhde oikeanpuoleiseen oranssiin täytyy tehdä selväksi. Jatkan taustalla olevia punaisia vuoria siten, että lampi sijoittuu tuolle samalle punertavalle maaperälle. Lampi on sojittunut aivan kuilun reunalle, tuon kuilun, johon tai jonka yli yksi kuvan hahmoista on heitäytynyt.

HEIJASTUKSET

Tein kahdelle kuvan sinisistä etualan hahmoista punaiset varjot. Kultaisesta buddhasta tein vähän kellertäviä heijastuksia veden pinnalle. Muista hahmoista ei tule heijastuksia eikä varjoja. ne lienevät jotain muuta lajia.

Raportti: maalasin keskellä omaa työpäivääni noin tunnin

Musiikki: ei musiikkia

VILLE 13.8.12

TAISTELU VALAISTUNEISUUDESTA
Otsikko kertonee paljon. Huvittavakin asetelma: kilpailu henkistymisestä. Minusta tuntuu, että tämä on teema, jota olemme tulleet sivunneeksi prosesseissamme useastikin, etenkin aiemmissa töissämme.

Taiteesta väittely ei suoranaisesti ole se, mitä meidän työssämme tapahtuu, mutta voimakkaita mielipiteitä siitä mihin suuntaan tulisi lähteä on ilmoilla jatkuvasti. Mitä tämä valaistuneisuus sitten voisi olla tai tarjota? Voisiko yhteismaalaaminen muodostaa jonkun “dialogisen tilan” kautta kolmannen (ylemmän tietoisuuden?).

OTTAEN HUOMIOON KESKIPAKOISVOIMAN

Laokoon-ryhmän ja Matissen tanssin pyörinä pohjautuu pyörivään liikkeeseen ja toisistaan kiinnipitävien ja toisiinsa tarttuvien muotojen jatkumoon. Keskipakoisvoima Nietzschen mukaan heittää pois parhaan, siis erityisen. Keskelle jäävä tavanomainen ei epäerityisyydessään ole mitään. Erityistä en väitä maalauksemme missään mielessä olevan. Sarjakuvamaiseksikin muodostuva kohtaus on aiheineen ja figuureineen jotain hyvin “epämaalauksellista” tälläisenään, mutta haluan nähdä sarjakuvan ennen kuin maalaan sen. Tämä olisi kyllä ollut aikalailla helpompaa luonnostella ensin piirtämällä ja sitten vaikka maalata mustavalkoiseksi valöörimaalaukseksi verrattuna tämän alusta loppuun öljyn “tuhlaamiseen”. Toisaalta uskon kyllä että emme olisi mitenkään voineet virittyä muuten toteuttamaan tälläistä kuvaa. Värit ovat johdatelleet meitä.

IHMISVIHA JA LIHA

Olen pitkään välttänyt omissa töissäni ihmisaiheita. Ihmislihassa on jotain joka saa selkäpiissäni heräämään arvostelevan, alhaisen ihmisen. Maalatessa luontoa tai henkisiä olentoja on helppoa olla arvostelematta kohdettaan, joka on korkeampi tietoisuuden muoto. Ihmisissä on jotain alhaista.

Tämä edellinen ajattelu onlapsellista: tiedän sen, mutta tähän päädyin kun nuorempana maalasin ihmisiä. Inho ihmisyyttä ja ihmistä kohtaan on outoa, mutta se tuntui hiipiväbn kuviini ja ajatuksiini. En pitänyt siitä ja lopetin ihmisaiheet. Ehkä olisin nykyään kypsä näkemään ihmisistä enemmän?

Raportti: tunti yhteismaalausta aamulla

Musiikki: sekalaista: Räppiä, Pärttiä, Atmosphereä

HENNA 10.8.12

TEKNINEN

Minulla ei oikeastaan ollut minkäänlaisia ambitioita lhteä tekemään kuvaa, ei siis mitään negatiivista energiaakaan. Olin provosoitunut kovastikin Villen violetista pilvestä, mutta tuokin energia valui tyhjiin riidellessämme sanallisesti asioista. Toisaalta on myös hyvä, ettei pikaistuksissaan tule tekemään maalausta; tähän hupenee muutenkin jo aivan liikaa maalia ja energiaa. Taitaa tämä tosiaan huolettaa minua, koska tuntuu, että puhun siitä jo monennettako kertaa… Lähdin siis hyvin teknisesti liikkelle; lähdin ratkomaan kuvaan selkeyttä lähinnä vastavärikontrasteilla. Olin päättänyt, että ihmisiä en tekisi enempää, tehkään Ville välillä. Lähti homma sitten käsistä.

STRUKTUURI

Käytin alussa paljon teippiä saadakseni kuvaan kulmia, struktuuria. Varsinkin ihmisten epämössä on harvinaisen tuskallista katsottavaa, koska on jo moneen kertaan koittanut antaa kaikkensa niiden hyväksi.

EN NÄE VAIKKA KATSON (SILMÄT AUKI)

Niin on tämän kuvan kanssa, en näe enää etenemistämme, en ole nähnyt pitkään aikaan. Jotain hienoista maalien liikkumista kankaalla, mutta kaikki on kovin jähmeää. En osaa myöskään usein arvioida, onko maalien liikehdintä mennyt hyvään vai huonoon suuntaan, puhumattakaan siitä, että minun olisi annettava niiille käskyjä; väri keltainen, sinun paikkasi on levitä tähän! Tein taivaalle punaisen hattarataivaan, vähän kuin vahingossa, mutten saanut sitä enäää pyyhkimällä pos. Huoletti se, että Ville pahoittaa mielensä, kun menin sössimään hänen tykkäämänsä tumman ylätaivaskohdan. Yritin siis pyyhkiä huonoa punaista pois, kun huomasin siihen ilmestyvän ihan ok näköisiä vuoria. Vähän kuvitusmaisia ne ovat, mutta tunnelmaltaa hyvät. Ja sopii ideana yllättävän hyvon työhön. Loppujen lopuksi alkoi näyttää siltä, että työ oli menossa taas alkulähtökohtia päin; alun punainen ja vihreä valtaavat hieman alaa.

Raportti: maalasin oman ateljeepäiväni sisällä yhteismaalaukseen varatun ajan, ja vähän enemmänkin.

Musiikki: ei musiikkia.

VILLE 6.8.2012

THOSE ANOINTED BY THE GREAT GOLDEN BUDDHA CAN GO (WHERE EVER)

Buddha-figuuri epämääräisyydessään alkoi ärsyttää minua: pohjustettu pinta epämääräisenä massana oli vaarassa tulla taustan määrittelemäksi. En ollut pitkään aikaan saanut siihen mitään kiinnostusta aikaiseksi. Tunsin oikeastaan, että se oli vain ensimmäisen kerran hutaisun jälkeisenä täydelline, ja sen jälkeen lähtenyt pilaantumaan. Valelin sen kultaisella öljytangolla (Oilbar). Kuin kynällä piirtäisi. Ei tunnu maalaamiselta, mutta maali levittyy. Jätin sen kuivamaan. Tuntui parhaalta tämän suhteen pitkään aikaan.

Buddhalla täytyy olla funktio. Se on aika keskeisessä asemassa kuvassa, tahtoi tai ei. Samoin tulisi kaikilla muillakin henkilöillä kuvassa olla oma roolinsa! Hennan kuvaan sommittelema hahmo, jonka pää lepää Buddhan sylissä inspiroi minua tarinallisela tasolla. Buddha voitelee ihmisen tiedolla ja tämä valaistuu. Vedin tämän henkilön (yläosaa) alkuun valkoisella, mutta tarkoitus olisi keksi valaistumiselle oma värinsä. Mietin myös, voisiko henkilön jalat sommitella toisaalle kuin Hennan ehdotuksessa.

Päädyin vähän yllätykseksi itsellenikin sommittelemaan Buddhan alle pilveä, jonka reuralla hän istuu ihmisiä valaisemassa. Ajatus lähti valkoisen tilan määrittelystä, jonka Henna oli luonut kuvan oikeaan alareunaan. Halusin punaisen figuurin alle ilmaa ja niin päädyin lisäämään keltaista (hieman lämpimämpänä sävynä kuin ylhäällä). Valkoinen Pilvi aiheutti Hennassa pahastusta. Hänestä tuntui kuin olisin pilannut hänen työnsä keskustan figuurien kanssa. Itse ajateelin, että en tehnyt alueelle, niin paljoa; määrittelin vain taustaa (kuten sovittu). Pilven muoto (jatkuen kuvassa alas asti, kuvan alalaidasta ilmestyviin figuureihin) toimii ylösalaisen-munamaisena keskustapahtuman kenttänä.

KATSEEN SUUNTA

Nyt pitäisi määritellä jokaiselle henkilölle oma roolinsa (näin ainakin itse mietin)! Aloitin maalaamisen työstämällä oikean laidan valkoista keltaiseksi, mutta tartuin myös hetkeksi yhteen ylösnousefista ja aineettomammista figuureista (sieluista?) Halusin, että näillekin figuureille tulisi merkitys muunakin kuin symboolina. Niiden täytyisi personoitua.

Pohdiskelin ennen maalaamista katseen suuntaa. Miltä näyttäisi jos jokaisella figuurilla olisi silmä ja katseen suunta? Jos jokaisen figuurin silmistä loistaisi infrapunakohdistin, mihin katse osuisi. Katseiden kohdistaminen muodostaa huomipisteitä. Mihin kuvassa olevat figuurit katsovat, siellä on jotain katsottavaa (toinen figuuri, paikka, katsoja jne)

Jokaisella hahmolla ei tarvitse olla silmiä, jotta tämä onnsituu. Silmätön sielukin voi tuijottaa tiettyyn paikkaan, vaikka itseensä, mutta sen täytyy tehdä niin (silmättömänäkin). Haluaisin, että hahmoja määriteltäisiin ja hierarkisoitaisiin yhteistuumin. Sommitelma lyötäisiin oikeasti lukkoon ja sitten valittaisiin mikä on tärkeämpää suhteessa mihinkin ja miten asioita kuvataan missäkin kohtaa (esittävämpinä, abstraktimpina, viitteellisenä, jne)

LAOKOON JA VÄRI

Jollain tavalla ihmismassa alkaan muistuttaa minulle Laokoon-ryhmää, veistosta josta Hennan mainitsema El Grecokin on tehnyt maalauksen. Ihmismassa vellovana sommitelma rykälmänä on tietystä kuvakulmasta katsottuna toisiinsa solmiutunut voimien ja vastavoimien mukainen sommitelma: spiraalimainen vyyhti josta yksi hahmo sinkoutuu ulos (oikealta) ja johon toinen astuu sisään (vasemmalta). Mieleeni tulee Rubenssin (Leonardo Da Vinciltä lainaamien) spiraalisommitelmien lisäksi naivistinen MatissenTanssi.

Jonkin velton sommitelman ja kokoonpruistavan voiman välille haluaisin kuvamme sijoittuvan. Värille on muodostunut kohdalleni jokin outo ja uusi merkitys tämän työn kohdalla. En ole ihan vielä täysin jyvällä mitä haluan, mutta jokin inspiroi minua siinä.

HENNA 5.7.12

SUJUVUUS

Olemme vihdoin katsoneet LIVENÄ yhdessä kuvaa Villen kanssa ja suunnitelleet jatkoa. Kyllästyimme huuhailuun, ja energian ja maalin tuhlailuun, joten ensimmäistä kertaa olimme yhdessä työhuoneella ja kokosimme kaikki yhteismaalaukset riviin ja keskityimme erityisesti tämän kuudennen haasteisiin. Tapaaminen oli todella hyödyllinen, saimme kokonaiskuvaa yleisesti yhdessätekemisestämme ja saimme todella pohtia eri vaihtoehtoja tämän työn kanssa. Sanailu oli tiukkaa ja räyhäsimme melkein toistemme päälle ja sohimme maalauksen edessä kepeillä diagonaaleja, mutta pääsimme kuin pääsimmekin yhteisymmärrykseen. “Kumpikin tietää mitä tehdä”. Huvittaa kyllä meidän tapamme kommunikoida ongelmista: melkoista räyhäämistä ja voimasanailua se on, mutta taitaa olla tyylimme. Ehkä jopa maalauksellisestikin. Olen tapaamisen jälkeen jatkanut maalausta “sopimallamme” tavalla kuitenkin pitäen edelleen määräysvallan käsissäni, enkä tylsästi vain suorittanut “antamiamme ohjeita”. Ja voin sanoa, että hyvältä tuntuu, ja huvältä näyttää. Olen myös kokenut yllättäen erittäin hyödylliseksi maalauksen eri etenemisvaihtoehtojen mittailun photoshopin avulla; tämä säästää energiaa, aikaa ja ennenkaikkea maalia. Ja näin isossa kuvassa etäisyyden saaminen fotarin avulla on hieno juttu.

MAALAUKSELLISIA APUVÄLINEITÄ

Käytin tänään taas ihmissabloonaa tehdessäni vielä lisää ihmisiä. Sabloona on myös (fotarin lisäksi) erittäin hyödylliseksi osoittautunut työkalu. Niitä voisi olla enemmänkin; pysyvät mittasuhteet dynaamisina.

EL GRECO

Ville vilautti äsken kuvaa fotaroidessaan jotain jippoa, joka veti kontrasteja kuvaan niin, että mustat korostuivat ja värit haalenivat ja paikoin rösöistyivät. Ville huudahti “El Greco” ja minä “wau”. Kyllä tästä vielä hyvä tulee. Odotan innoissani jo ensimmäistä näyttelyämme Logomossa syksyllä!

Raportti: yhteismaalamassa vähän yli tunnin.

Musiikki: ei musiikkia, koska pelkäsin sunnuntaihiippareita ateljeellamme ja halusin kuulla kaikki äänet, josko joku epäilyttävä lähestyisi työhuoneitamme.

VILLE 2.8.12

VALOILMIÖ

Aikaisin aamulla seitsemän jälkeen maalausseinään paistoi aurinko ja ollessani poikkeuksellisen aikaisin liikkeellä olin sokeutunut valosta, joka työhuoneeseen tulvi. Koomisestikin suhtautuen annoin valn tulvia kuvan oikeaan laitaan. (tätä olimme yhdessä harkinneet Hennan kanssa). Läpikuultavaa pastaa levittäessäni ja kulottaessani valo ilmestyi kuvaan ja oikein ihmettelin: enkö ollut aiemmin kokeillut tämän teoksen kanssa tätä?

ROHKEAN ANATOMISET HAHMOT

Yleensä en maalaa ihmisiä äärellisinä figuureina kovin helposti omissa teoksissani. Jotenkin yhteismaalaaminen vapauttaa minut täsät, kuin minulla ei olisi täyttä “vastuuta” henkilöiden ihmistymisestä. Ihmisten maalaamisessa on jotain noloa. En tarkoita ihmisten maalaamista yleensä, vaan itseni kohdalla tuntuu helposti tältä; kuin minulla olisi pakko kuvata ihmisestä jotain, jota en haluaisi maalauksen keinoin kuvata. Ihmiset kääntyvät herkästi karikatyyrimäisyydessään ja tökeröydessään naiveiksi. En usko, että kyse on siitä ettenkö osaisi muutoinkin. Oli miten oli, haluaisin oppia kuvaamaan ihmistä ja ihmisiä.

HYPPY YLITSE JA TUKEUTUMINEN TOISEEN

Sopulien pakonomainen toistensa seuraaminen, vaikka kuolemaan on kuulemma myytti, jonka tutkijat värittivät tdeksi. Näin ei tavanomaisesti tapahtuisi. Samoin ihmiset eivät varmastikaan ainakaan yksilötasollä seuraa toisiaan asoisissa, joita eivät halua tehdä. Tai sitten ihmiset ovat hyviä kieltämään sen, kuinka helposti meitä johdetaan harhaan. Jokainen ajatus, myönteinen tai vastainen tuntuu jossain johtavan aiempaan ajatteluun ja seuraamiseen. Sokean johdattaessa sokeaa etenemme kohti päämäärää.

Lopuksi aurinko ei enää paistanut teokseen ja näin mitä olin tehnyt ja näin, että se on hyvä. Tyytyväisyys itseen ja yhteiseen on siunaus. Päästän irti pakon tuntea “totuus”. Et tarvi silmiä nähdäksesi vaan vision.
raportti: tunti yhteismaalausta aamutuimaan

musiikki: Scott Walker (en edes huomannut, yllätyksekseni)

HENNA 29.7.2012

ETEENPÄIN

Puoliihmeissäni asetin taas itseni maalauksemme eteen. Mitä ihmettä sille voi tehdä? Lähdin päämäärättömästi vasemmalla olevan ison hahmon posken valkoisesta läikästä, joka on aina ollut minusta ruma: Teen sille jotakin, vain jotakin. Hain laimennetun purkin keltaista ja vedin koko hahmoa sillä tasoittaakseni riemunkirjavuutta, vetelin sitä myös violettiin kolmioperspektiiviin, joka myö on minusta huono. Villen oli tarkoitus tehdä siitä harmaa, tulisiko violetista ja keltaisesta sitä…ei tullut… Keksin kuitenkin ottaa taas hahmonuken esiin; katsotaan jos laittaisinkin kultaisia hahmoja keskelle, olin edellisistä niin innostunut ja liike sopii tähän kuvaan hyvin.

KUUDES MAALAUKSEMME

Tehdessä maalaus alkoimuistuttaa minua viimeisimmästä “valmiista maalauksesta”, kuudennesta. Siinä roisit barokkiväritteiset hahmot ovat asettuneina jotenkin ihkaavanlaisesti somitelmaan. Tykkäämme siitä kummatkin tosi paljon illen kanssa. Tällaine mielikuva ei voi olla huono!

SUURI INNOSTU

Maalattuani teki mieli heti soittaa Villelle; hei tein jotain tosi hienoa! Maalauksella on suunta, eikä se tarvitse välttämättä enää paljoa! Hieno tunne kun saa jotakin onnistumaan, varsinkin kun on yrittänyt niin kovasti jo pitkän aikaa.

Raportti: maalasin hieman yli tunnin

Musiikki: Villen “painostuksesta” Scott Walker, mikä osoittautuikin kovin inspiroivaksi ihmistunnekertomuksinechansoneinevillinlänsifiilistelyineen.

VILLE 25.7.12

VÄÄRÄ JÄRJESTYS

Henna oli vaihtanut paneelejen paikkaa toistamiseen. En oikein tiennyt miksi. Katselin paneeleita hetken niin, sitten oikein päin, mutta ylös alaisin ja lopuksi kuten ne olivat olleet ennen Hennan kertaa.

Toisaalta tämä länsimainen lukutapa vasemmalta oikealle ei miellytä minua; koska se on liian itsestään selvä, mutta ehkä juuri siksi haluaisin sitä käyttää, jotta muualla työssä olisi löydettävä painavaa maalattavaa. Haasteen ottaminen kiehtoo ja tunnen sen olevan jopa välttämätöntä.

POISLIITÄVÄ MANAMAN

Lentävä figuuri tuntui jotenkin provosoivan minua Chagallmaisuudessaan. Toisaalta huvituin kun Hennan kanssa muistelimme aiemman työn alussa ollutta tilannetta, jossa Henna oli maalannut ulos kuvasta uivan figuurin. Miellyinkin ajatukseen. Harkitsin jopa figuurin jatkamista kuvan lopusta ulossukeltavaksi ja toisesta reunasta sisään kurkistavaksi. Jatkumo ei kuitenkaan vakuuttanut niin paljoa, että olisin kasvoja kuvan vasempaan reunaan alkunut maalaamaan.

Hennan figuuriehdotuksissa on se vahvuus, että niiden koko on oikea. Se on tarpeeksi suuri kuvallemme. Nyt pitäisi vain pystyä ratkaisemaan niiden suhde maalauksellisina tekoina taustaan ja isoon graffiti naamaan. Jos siis alamme toteuttaa tätä “kuvaa”.

TILA

Loin kuvan alalaitaa arkkitehtoorisen viitteen, kulmauksen kadusta. Olin tätä pyöritellyt hetken ja näyttänyt ehdotuksia asiasta Hennallekin, mutta nyt se tuntui oikealta teolta. Tämä voisi olla yksi keino yhdistää kuvan elementtejä keskenään, jotte enää tulisi eteen samaa ongelmaa kuin  enne: erillisiä maalauksellisa alueita, joteka eivät tunnu toimivan keskenään sommittelullisesti.

Jätin pystysuoran maalaamatta. Pohdin vaihtoehtoja, esim toisen puolen värien pääasiallista määrittelemistä lämpimiksi ja toisen kylmiksi. Tousaalta lisäteippauskin saattaisi toimia, mutta pelkää liiana graafisen elementin sotkevan kuvaa liiaksi. Jätin tilanteen auki Hennallekin pohdittavaksi.

Väriin olin tyytyväinen. Kuullotin Buddh-smileyn kellankultoiseksi ja maan violetti komppaa sitä. Muutoinkin värien riemunkirjavuudessa tuntuu kuin olisimme ottaneet askeleen eteenpäin kohti jotain harmonisempaa. (Vaikka tuntuu myös että olisi tärkeää määritellä joitain asioita maallisemmin värein)

Raportti: Tunti maalaamista yllättäen illalla

Musiikki: Daft Punk – Alive ihan jees…

HENNA 25.7.2012

NEW AGE IHMISET

Minulla oli motivaatio; Villen viime kerralla tekemät ihmisen alut, sininen ja punainen new age julistaja. Lähdin tekemään niitä oikeilla mittasuhteilla ja dynaamisilla asennoilla. Käytin apusabluunana yhtä mallinukkemuottia, joka minulla on muodin parissa työskentelyajoilta. Mallin asento on eräästä 80-luvin muodista kertovasta kirjasta. Kuuntelin tehdessäni 80-luku viittauksista bumshakalaamusiikkia ja oli oli hilpeän tosikko. 80 luku kaiksessa rujuudessaan inspiroi minua ajatellessani yhteismaalusjälkeämme. Joitain muistoja myö Robert Lucanderin ihmishahmoista tuli mieleen, tai ainakin joku alkuaikojen 3d hahmo ihmisen mallista, ihmisutopiasta, lihaksikas sininen miesihminen, joka kykenee kaikkeen. Mies juoksee ati tanssii, ja nainen hyppääpäälle, jahtaa tai lentää. Tai tanssii.

SOMMITELMA

sai potkua kun vaihdoin taas maalauskankaan paikkaa. Ville kannusti tähän eilen iltaisessa keskustelussamme.

Värin läpikuultavuus

Minua inostaa edelleen joitain kertoja sitten keksimäni “vanhan maalausperinteen kunnioitus”, joka tarkoittaa sitä, ettei entisten jälkien päälle saa kokonaan vetää. Pitää kunnioittaa tehtyä sen verran, että antaa sen olla, vaikka sitten taka-alalla tai viitteissä, mutta se on osa työskentelymme arvoa, tämä etsiminen ja prosessista jäämisen jäljet. Tein läpikuultavilla tärpättilitkuilla, maalaten samoilla sävyillä kun jo kankaassa on, jäljitellen jo olemassaolevien maalausjälkien suuntia, ja asettelemalla hahmot niin, että niiden osa sulautui osaksi jo olemassa ollutta. uutta ei siis tullut kauheasti, vaan vanhan järjestys täsmentyi, kiteytyi.

raportti: maalaamassa melkein 1,5 tuntia

musiikki: underground vol 1 (“boomshakalaa”

VILLE 23.7.12

RETURN OF THE REAL

Olin pettynyt. Hienot maalausjäljet, joita seuraamalla voi lähestyä päätöstä, olivat poissa. Ne oli lähes kauttaaltaan rajattu sokeuttavin ääriviivoin. Ymmärrän muutoksen tarpeen; mutten sitä että se vaatisi poistamisen ja kumoamisen tavalal, jonka Henna on toteuttanut. Suuri muutos tapahtuu mielessä.

Suuri muutos tarvitsee motiivin. Hennan vedot johdattelevat syvemmälle: tajuan kuinka ohkainen maalauksemme yhä on. Mitä enemmän sitä työstämme, sitä enemmän on siinä voitettavaa ja sitä suurempi on saavutus, kun lopulta onnistuminen tapahtuu.

Palaan graffitista “todelliseen”: graffiti tehokeinona on ihan viehko, mutten halua sitä koko teokseksi. “Dont think about it, be about it” En voi maalata graffitia kun en ole graffiti taiteilija, jos maalauksellani viittaan graffitiin ta käytän sen tehokeinoja, on se vain sen takia, että se on osa ympäröivää kulttuuria. Maalatessa haluan mukaan maalauksellisen  tason. Poistan ääriviivoja. Haluan, että väri ja maalausjälki elää.

HELPPO, HELPOMPI, VAHINKO

Monasti “helppous” toimii nykymaalauksessa sellaisena näennäisenä osaamisena, kuin kyse olisi virtuoosimaisuudesta. Sattuman kanssa synnytetty jälki kaoottisuudessaan ja ei-ihmisyydessään, teon järjettömyydessä kiehtoo. Kun sen kauneuden tajuaa; on se kuin oppisi ensikertaa lukemaan seinille töhrittyjen tägien kirjoituksia.

“You dont need eyes to see, but vision”.

Satunnainen ei kuitenkaan tyydytä loputtomasti;  ei vaikka sen kehystäisi harkitullakin maalausjäljellä, siis jättäisi sen onnistuneen “sattuman” näkymään ja peittäisi muun. Työstämisen täytyy olla kokonaisvaltaisempaa.

Päätän “työskennellä huonosti”; maalaan sellaisella tavalla, josta en oikeastaan pidä. Haluan synnyttää katsottavaa. Tämä on prosessin moninaisuuden synnyttämistä. Haluaisin että eri alueet maalauksessa on työstetty keskeneään eriävin tavoin, jolloin alueille muodostuu keskinäisiä vaikutuksia: ohuempia ja paksumpia, kiiltävämpiä ja matampia, tiheämpiä ja intensiivisempia jne.Huonosti maalaaminen osoittaa lopuksi onnistumisen merkkejä, määrätietoisuus koko prosessia kohtaan sallii tuhoamisen. Kyse ei ole vahingosta vaan hallitusta tavasta työstää teosta.

CHILREN OF THE PLASTIC BUDDHA

Jarkko Laineen Muovinen Buddha runoteos ja sen ironinen suhtautuminen henkisyyteen ja ihmisiin inspiroi minua. Kuinka voi synnyttää jotain henkistä, kritisoimalla henkistä, banalisoimalla sen?  Maalaan kaksi New Age hahmoa agitoimassa auringossa, graffitin edessä kieltänäyttävä Buddha on vain osa graffitia.

Jos tämä olisi maalauksen aihe, miten maalauksen keinot voisivat olla vain graffitia? Mutta toisaalta miksei se voisi olla osa sitä? Toisaalta tämä NewAge hippeily värejen kanssa tuo mieleeni naivit ekpressionistit vuosisadan takaa: mm. Emil Nolden maalauksissa on värin yli valtaa, vellovuutta ja naivististaa iloa muille jakaa. Samalla autenttinen henkisen havainnon läsnäoleminen on erityistä.

Mietin SpaceInvaderien ja smiley-naamojen maalaamista, mutta tyydyn ajatukseen maalauksen olemisesta maalaus. Lopuksi rajaan perspektiivisen rajauksen hahmojen puolivälistä. Työ jäi kesken, mutta tuntui, kuin se olis menossa johonkin. Toivottavasti meillä on sama päämäärä.

HENNA 22.7.2012

TUSKAN HIKI

Kesän kuumimpana melkein hellepäivänä puolinälkäisenä otin haasteen vastaan ja jatkoin yhteismaalausta kohdasta, joka on minulle kovin vaikea. Kuva yrittää manifestoida itseään epätoivoisesti jopa keinoilla, jotka eivät oikeasti ole mitään keinoja sinänsä, luulemme vain, että jotakin on muka jo kuvassa. Ottaessani välimatkaa kuvaan, näen, että olemme vielä hyvin kaukana yhtään mistään manifestoivasta. Onneksi mukanani on puolikoominen ysärilevy “boomshakalaa boombastikkia”, joten sen luomalla ennakkoluulottomuudella rupean hommiin. Nyt en pahemin ajattele.

JOTAIN MUUTA SILLÄKIN UHALLA

että menee pieleen. Villen mielestä kuva on jo melkein valmis (tai oli siis ennen tätä vaihetta) ja on todella outoa, että näemme tilanteemme niin eri tavalla. Kuvaan on ollut uhkana muodostua jo alueita, joihin ei muka saisi koskea…Villen mielestä…ja tällainen aiheuttaa painetta ja närää. Kunnioitan kuitenkin kuvaperinnettämme, enkä lähde “silläkään uhalla” sössimään mitää täysin piiloon tai omiani meidän historiastamme. Lähden vahvoistamaan mustalla ääriviivalla jo olemassa olevaa…jos streetartia tehdään niin tehdään sitten…ja sen jälkeen kaksi isoa munaa saavat pintaansa viivakerroksen, joka ei siis sekään ole tuulesta temmattua, vaan maalaan vain ääriviivoja Villen tekemiin siveltimenvetoihin. Juttu leviää myös ylhäällä istuvaan hahmoon, vaikken ole varma siitä. Tuntuu, ettähieman yli meni, mutta mitään ei voi nyt tällä hätää korjata kun maali on märkää. Heitetän Villelle tällainen pallo ja katsotaan mitä tulee. Itselle tekemisesni melko neutraalia.

KEITH HARING HÄSSÄKKÄÄ

soisi olla enemmänkin. Nyt pitäisi vain päättää mitä tedään; tehdäänkö streettiä, vai maalausta, vai graafista suunnittelua tai mitä hittoa.

Raportti: noin tunnin yhteismaalaamassa

Musiikki: “Underground vol 1″

VILLE 18.7.2012

KUTEN SOVITTU

Pohdimme poikkeuksellisen tarkkaan Hennan kanssa kuvan mahdollisuuksia, mikä liittyi pääosin siihen, että Henna oli viime kerralla käännellyt taulun paneeleja eri vaihtoehtoisiin sommitelmiin. Innostuin eräästä vaihtoehdosta.

Aiemmin kuvassa oikealla ollut, nyt vasemman puoleinen paneeli (jossa iso kasvo) avaa kuvan länsimaisen lukutavan mukaisesti vasemmalta. Olen ollut pitkään tyytyväinen tähän puoleen maalauksessa ja nyt kun se “avaa kuvan katsomista” niin vastaanottaminen on helpompaa. Aiemmin sekavalta tuntunut työ alkoi jotenkin yllättäen tämän muutoksen kautta tuntumaan selkeältä. Jatkoin selkeyttämistä teoksen keskiosaan, sekä siirtyen asteittain oikealle.

Kuten sovimme Hennan kanssa, nyt pyritään johdonmukaisesti (yhteistyössä) ottamaan kuva haltuun. Tähän tarvitaan molempia.

IHMISILLE, JOTKA ETSIVÄT UUDELLEEN INKARNOITUVAA HYMYMIESTÄ

Moniin uskontoihin liittyy ajatus Jumalan (tai Jumalan pojan) uudelleen tulemisesta. Meidän pääfiguurimme edustaa minulle (sokeutunutta) nautinnon kokijaa: hurmoksessa vellovaa ihmistä (taiteilijaa) joka luulee olevansa yhteydessä suurempaan. Yhteyden tunteminen, kokemus autuudessaan sokeuttaa; kuin luulisi tietävänsä jotain, johon voi vain uskoa.

Levitoiva smiley-naamainen Buddha tulee ja pelastaa meidät kaikki: se on ainut asia, joka voi saada meidät vakuuttuneiksi onnestamme. Ilkikurisuudessaankin kieltä näyttävä kaveri on maalaamisen silmittömän ilon, maalaamisen olemuksen kohde. Huumori ja naivius; häpeällinen alistuminen korkeamman edessä kuin hulluuntuneena huvitukseen omassa päässään vellovaan todellisuuteen.

ENSIN OLI MUNA

Aiemmin maalauksessa esillä ollut muna on yhä viitteellisenä mukana: sen sisällä lepää suuri sikiö, elämän alku. Nyt maalauksellina viitteinä, koska en tiennyt haluanko tuoda liikaa esittäviä elementtäjä mukaan: mikä on esittävyyden arvohierarkia tässä teoksessa? Joitain asioita voi kuvata abstraktimmin, jolloin toiset saavat tilaa: ajatuksen mukana oleminen riittää merkityksen syntymiseen, liiallinen alleviivaaminen kuvan pelkistymiseen.

Miten osata löytää oikea suhde maalaamisen silmittömän ilon, siveltimellä maalin suoltamisen keskellä. Toimin tänään keskittyneessä, transsinkaltaisessa tilassa: flow ei riitä kuvaamaan yritystäni itsesuggestoida itseni katoamaan maalaamiseen: maalaus oli omaksi huvituksekseni kuin tanssia rave-bileissä pogoamisineen päivineen. Liike irroittaa ruumiin ääniaaltojen värähtelevään sointiin, ajattelun ja improvisaation valppaaseen tilaan, jossa havaitsemiskyky tuntuu tarkentuvan luonnottomaksi.

Kävin eilen Colourscapessa ja Michael Ormistonin ääni-workshopissa. Lyhyt intro jonka hän veti teki suuren vaikutuksen. Voitko nähdä äänen? Jos en näkisi ääntä, kuulisinko sen hyvin? Haluan kuula tämän maalauksen. Värit alkoivat soimaan, mutta ovat vielä epäpuhtaita. Siveltimien jälkien tempo ja suunta, sekä kokojen vaihtelu; kaikella tulisi olla tarkoitus, kunnes ei ole enää yhtään harkitsematonta tekoa. (sellaista jälkeä, johon haluaisi koskea kokonaisuuden edessä)

raportti:noin  tunti yhteismaalusta (intensiivisesti, jopa nopeammin kuin piti.

musiikki: Prodigy- Music for the Jilted Generation (on kyllä yksi parhaimmista levytyksistä ikinä, jos aikoo vaipua elektroniseen transsiin)

HENNA 16.7.2012

JONATHAN MEESE JA BASEMAN

Sadepäivänä ajoin Raappanaa kuunnellen toiveikkaan innostuneena työhuoneelle. Nyt teki mieli mennä maalaamaan. Ottamaan esiin jotain oleellista maalauksen kannalta. Katseltiin eilen illalla Meesen ja Basemanin töitä, joiden kautta kumpikin esitteli joitain ideoita, mitä maalauksestamme on tullut mieleen. Miksi meidän tarvitseekaan aina maalata samalla kielellä, mehän voimme tehdä maalauksessa mitä tahansa, vaikka sitten jotain street culture hahmoja, joista munamainen muoto maalauksessa muistuttaa. Tai jos Meesekin kirjoittaa ja piirtää viivalla, miksemme mekin voisi :D Tarvitsemme perspektiiviä, kokonaissommitelmaa. Meillä on monia haasteta työssä, paljon lähtenyt siitä, että aloitimme öljyllä ilman suunitelmaa liian aikaisin. Nyt tekeminen on “vain” materiaalin tuhlausta, päälle vetämistä, rehellisiä isoja yrityksiä kummankin taholta oikeasti tehdä jokin iso nopea ele, joka “ratkaisisi” maalauksen. Se ei kuitenkaan ole vielä onnistunut…niistä esimerkkinä kaksi viimeisintä maalauskertaa. Ville sanoi, että mietti jo josko maalauksen pitäisi mennä abstraktiksi. Olen ehdottomasti tätä vastaan: AIVAN LIIAN HELPPOA! Meillä on nyt kunnon haaste; uuden työtavan opettelun paikka. Koska olemme tämän alan ammattilaisia, ei tällaisesta maalausprosessin kohdasta saa tulla tukos työn valmistumiselle. JOTAIN RAJAA!

PÄÄTÖS

Tänään kääntelin vain työhuoneelle maalausta eri suuntiin, en maalannut ollenkaan. Tulin kuitenkin siihen päätelmään, että ylösalaisin kääntelemällä tai järjestystä muuttamalla ei saataisi maalaukseen sitä mitä haluan. Valokuvaprosessi kuitenkin tallensi hienosti eri sommittelumahdollisuudet, joten jos Ville jostain innostuu, niin ole hyvä vain. Itse en kuitenkaan suorastaan vakuuttunut. Mietin, voimmeko yhdessä oikeasti päättää vain tekemällä vuorotellen työtä ateljeella,,,voimmeko päättää mikä merkitys ja päämäärä prosessilla ja malauksella tulee olemaan, vai pitäisikö meidän keskustella ja suunnitella sanallisesti? Prosessimaisuudesta vielä, että olen sitä mieltä, että meidän pitäisi alkaa kunnioittaa “vanhaa kuvaperinnettä” niin, että enää ei saisi laattamaisesti vetää pälle, vaan aina pitäisi jättää jotain viitteitä pohjasta näkyviin.

EKTOPLASMA

Villen viime kerralla maalaama vihreä hahmo toimii yllättäen tällä hetkellä minulle maalauksessa osana, joka puhuu kanssani. Ehkä kun se on jostain toisesta maailmasta kuin muu malaus. Se on myös tuore, radikaali ja dorka. Se on minun henkireikäni, ihana läpikuultava vihreä ektoplasma.

Raportti: maalaamassa n tunnin yhteismaalausta.

Musiikki: työskentelin hiljaisuudessa. Mietin kyllä, josko seuraavalla kerralla pitäisi oikein luukuttaa jotakin, josko se innostaisi ja veisi joidenkin rajojen yli maalatessa, koska hiljaisuudessa meno on nyt niin kovin tahmeaa.

VILLE 15.7.2012

YRITYS

Heilahtanut katsahdus, sokeutunut iloitsija ja silmänkääntötemppu. Mielessäni oli jotain tämänkaltaista kun aloin maalaamaan. Halusin tehdä olemassa oleville kasvoille parin, samasta kaulasta versoavan kasvon. (tämä oli idea joka oli vilahtanut keskustelussa Hennan kanssa; heilahduskuvasta, kääntyvästä päästä.

And whatch the rolling heads – Soundgardenin sanoin. Ryhdyin toimeen… hieman harkitsemattakin.

EREHDYS

Kasvot tietoisena yrityksenä eivät tyydyttäneet. Miten tunnissa voi tehdä mitään kun pitäisi odottaa kuivumista? Koko öljyllä maalaamisen pitkällisyys tämän maalauksen kohdalla turhauttaa. Yritys tehdä kasvo on erehdys! Haluan poistaa virheeni.

Keskelle muodostuva värikenttä jako kylmien ja lämpimien vihreiden sekä punaisten kaistaleiden kautta vauhdittaa pyyhkäisyä, jonka suoritan maalaamieni kasvojen ylitse. Ne näkyvät vain tulevasta prosessivideosta…sillä…

ISO TILA

Telaan telan kanssa öljyväri/medium pastan kasvon päälle. Kaikki peittyy ison tilan sisään. Kuvan säläisyydellä ei ole loppua. Tarvitaan jotain isoa ja selkeän erillaista.

Vedän lopuksi muutamalla huolimattomalla vedolla kasvot peittämään tilan tyhjyyden. Kuin huvittavana ja ilkikurisenakin tekona piirrän kasvot. Toivoisin, että niistä työstyisi hetkessä realistisen esittävät, mutta tiedän, ettei viidessä minuutissa tehdä ihmeitä… mietin saankohan yrittää jatkaa niitä? Lähtisikö Henna mukaan ja ymmärtäisi, että jokin tyystin erilainen ilmaisullinen keino voisi sopia tähän.

Karikatyyrinen kasvo, viivapiirros, jonka Henna teki aluksi toimii hyvin. Sen lisäksi maalauksessa on muutama suuri pinta (kutistuneena kylläkin), sekä ekspressiivistä maalausjälkeä. Tämän kokoisessa maalauksessa, jossa on ihmisaiheita se ei tunnu riittävältä. Haluaisin nähdä jotain tyystin erilaista, ja toivon, että se jokin olisi esittävää realistisella tavalla.

raportti: tunti yhteimaalausta

musiikki: Scott Walker meets Bassnectar (hyvä flow, vaikkei välittynytkään tauluun saakka)

HENNA 10.7.2012

PERSPEKTIIVI

Joskus on vaikea ymmärtää kokonaisuutta, koska työskentelee liian yksityiskohtaisesti. Samaa pätee ajatteluun ja tunteisiin. Maalatessani olin hajoamassa kuvan kanssa erilaisiin yksityiskohtiin, mutta lopuksi katsoessani kuvaa kamerasta, huomasinkin kokonaisuuden muotoutuneen kauniiksi kyborginaiseksi. Hämmästyttävää, miten joskus kannattaa pakottaa itsensä toimimaan ikäänkuin näkisi kokonaisuuden ja uskoisi siihen, vaikka ei olekaan mitään hajua mitä on tekemässä. Tällöin “konemaisuus” saattaa viedä sinua eteenpäin tietämättäsi. Tässä saattaa olla yhtymäkohtia myös kolmanteen tilaan, ja yhteisen maalauksen syntymiseen. Astun omien rajojeni ulkopuolelle (jos se ylipäätään on mahdollista) ja teen jonkin muun kuin oman tietoisuuteni “oman Samuuteni” ohjaamana.

ISO TEKEMINEN

Tämä liittyy perspektiiviin. Olen aikaisemmin tykännyt tehdä isosti, mutta täm’än kuvan kanssa se on olut vaikeaa, pohja on ikäänkuin liian iso. Kun sen lähelle menee, ei enää tiedä missä on.

KUNNIOITUS

Yhteismaalaamisessa on ollut pitkä tauko, myös osittain, koska kuva on kummallekin melko haasteellinen pala. Tunnustan, että tänään menin työhuoneelle ainoastaa kunnioituksesta Ville ja yhteistä hankettamme kohtaan. En sen takia, että olisin halunnut maalata tätä kuvaa. Olen iloinen, että minulla on näitä muita motivaattoreita ohjaamassa tekemistäni.

VILLE 9.7.2012

KUPLA

Todellisuus on kupla olallani. Taulu on todellisuus.

Lumemaailma, joka taiteeseen kätkeytyy saattaa muodostua niin rakkaaksi, että siihen haluaa uppoutua: kadota. En tiedä onko tällä mitään erityistä merkitystä juuri tämän teoksen kanssa, jonka parissa työskentelemme, mutta kuplan muotoinen aikaansaannos toi tämän mieleeni.

SELKEYS

Taulu tarvitsi selkeyttä. Oikea puoli isoine päineen hallitsee kuvaa ja vasemman puolen säläisyys ja päättämättömyys värin suhteen vaati muutosta. Pidän oikealla olevan vihreän puolen päättäväisyydestä, sekä siitä, kuinka väri on alkanut elää siellä. Siveltimien vetojen satunnaisetkin suunnat viittovat tietä.

Ongelma on toisella, punaisella puolella.

LIKA

Värien likaisuus ei tälläisessä värimaalauksessa ole yleensä arvo vaan merkki epäonnistumisesta. Sotken seepian suuntaisen myrkynvihreän ja magentan, rusehtavan oranssin ja likaisen sitruunan.

Kilpailu päättyy oikean ja vasemman välillä. Harmaan udun kuplatodellisuus alkaa kiinnostaa hienovaraisessa sävykkyydessään. Utuisen lasin lävitse katsottaessa viereinen kirkas todellisuus on entistäkin selkeämpi. Kuplan sisällä on oma maailmansa kiehtovuudessaan.

Lopuksi yritin vielä kirjoittamisen jälkeen viritellä värejä kohdalleen, kun aikaa oli jäljellä.

raportti: maalamassa tunnin
musiikki: ei musiikkia.

Henna 14.6.2012

TURHAUMA

On liian pitkä aika intensiivisestä yhteismaalausflowsta, jotta voisin tuntea iloa yhteismaalaamisesta tällä hetkellä. Mietimmekin Villen kanssa, että jotakin tekniseen aikataulutukseen liittyvää voisi ehkä muuttaa; olisi kiva maalata samaan aikaan samassa paikassa samaa työtä. En vain tiedä onko se vielä mahdollista lasten takia. Ville kuitenkin innosti minut tänään maalaamaan, ja hyvä etää etenee, vaikka kuvassa se ei taida näkyä juuri ollenkaan. Vähän samaan tapaan kuin viime kerran Villen vuoro, hän ei ollut saanut otetta oikein mistään, ei ollut mitään sanottavaa, ei mitään kommentoiitavaa, vain vahvistaa jotakin jo tehtyä. Vaadin enemmän.

KYNNYS

Tuntuu, että kyseiselle kuvalle voi tehdä nyt  mitä haluaa. Hetki sitten olin siihen vielä innostunut ja suojeleva, nyt kaipaan enemmän että voikun jotain tapahtuisi. Melkein niin, että oli se sitten mitä tahansa.

VÄRIKKYYS

Kuva on oudon värikäs. Kaikkia värejä, siellä täällä. Jotenkin innostaa ja vapauttaa. Eroaa niin kovasti siitä, mitä itse olen tällä hetkellä työstämässä “omassa prosessissani” (kuten Ville asian ilmaisee). Nyt olen päässyt eroon ajatuksesta muuttaa tämä maalaus installaatioksi, onneksi ei tehty sitä taannoin. Taistellaan kuvasta, kuvassa ja kuvan puolesta. KUVA PINNASSA!

RAPORTTI: maalasin yhteismaalausta kiireessä oman maalaussession jälkeen huomattuani, että aika oli hurahtanut pidemmälle kuin olisi pitänyt. Yhteismaalaukseen käytin aikaa vähemmän kuin tavallisesti, ehkä n 40 minuuttia.

MUSIIKKI: ei musiikkia, koska olin koko “oman ajan” luukuttanut kypällä “50 Centiä”.

Ville 7.6.2012

HETKESSÄ

Olin aamulla maalaamassa omia töitäni ja tuntui sujuvan hyvin. Olinkin innoissani kun päädyin myöhenmmin (yllättäen) jatkamaan yhteismaalausta. Ajattelin että samalla Flowlla voi helposti jatkaa. Samat musat soimaan ja meno jatkuu-?

Toisin kuitenkin kävi. Innostava maalaus ja maalaaminen alkoivat tahmaamaan. En tuntenut tarvittavaa voimaa ottaa haaste vastaan, edes kunnolla kommentoida maalausta. Olin ehtinyt ajatella ja odottaa, miettinyt mahdollisia suuntia joihin lähteä; mutta “kutsumusta ei kuulunut”.

VÄRITTELYÄ

Jokin taustan ja figuurin suhteessa käski minun ryhtyä värittelemään. Aloin säätämään värejä kohdalleen (mutta en onnistunut). Varoin työstämästä liikaa tasaiseksi: annoin rosoisuuden paistaa.

“Sovittelu” kuvan kanssa antaa odottaa tulossa olevaa välikohtausta.

TILAA

Mietin, että toisaalta tässä hidastelussa on puolensakin: en ryhtynyt tuhoamaan Hennan figuratiivista aloitetta, joskaan en myöskään juuri ottanut siihen muutoin kantaa, kuin kääntämällä keskipalkin takaisin toisin päin. Tästä on tullut minulle “elinehto”, vain “väärinpäin” oleva palkki herättää ajattelun ja avaa oven tohtori R:lle.

Kolme-D-Lasit eivät vielä loista laajempaa kuvaa: mielen psykedelia on rajoittunutta; haluan avata tässä työssä jotain sellaista.

Hyvä puoli siis oli se, että Hennalle jää tilaa tehdä ratkaisuja. Pidin esittävästä aiheesta ja mielessäni oli mahdollisa laajennuksia sille, mutta en halunnut vielä ryhtyä niihin. Annan Hennalle tilaa.

raportti:Yhteismaalaamassa tunnin illemmalla oman työpäivän jälkeen.

musiikki: The Prodigy – Psychedelic Remixes

Henna 4.6.2012

MURAALI

Näen muraalin, jostakin ulkomailta. Kuvassa on äiti ja lapsi, heidän maailmansa suhteessa yhteiskuntaan, ulkopuoliseen maailmaan. Kuva voisi hyvin olla jostakin muurista esim lattareista tai Berliinistä. Tai niin ainakin täältä koto-Suomesta käsin luulen :D . Mutta ei, kuva on muraalista minun ja Villen työhuoneelta, jossa miellä on ollut hankaluuksia saada otetta “liian isosta” kankaasta, jonka Ville meille taannoin asetti.

KREIKKA, LEFKADAN SAARI

Olemme olleet tässä välin Kreikassa residenssissä ja siellä maalaamistyylimme vapautti meitä, leikimme, kokeilimme ja menimme kirjaimellisesti “uimaan” maaleihin. Halusin jotakin samaa “suurta yhteenkuuluvuutta” myös tänne maalaamiseeni.

LIIAN ISO POHJA

Koska pohja on jättimäinen, on sitä vastaan mentävä isosti. Ja sillä ei enää tarkoiteta isointa pensseliä, sillä niin isoa meillä ei olekaan, jonka jälki sellaisenaan, isoudessaan tyydyttäsii näin isolla kankaalla. Sitä vastaan ei myöskään mennä materiaalisuudella, sill’noin iso kankas vaatisi niin paljon materiaa, että siitä luotaisiin tila. Tähän Ville ei suostunut, kun yritin puhua häntä installoimaan tätä työtä, Ajattelin, että tästä olisi voinut tehd’ “oikeasti” 3-d:n. Nyt kuitenkin oeln iloinen, ettei Ville antanut minun lähteä installoimaan, vaan minun oli kohdattava työ perinteisesti, ja olen nyt huimissa kikseissä lopputuloksesta. Isoa voimakasta kantaaottavaa. Pidän ilmavuudesta, värien randomiudesta, mutta silti jotenkiyten tarkastakin esittävyydestä.

En haluaisi maalausta väritettävän, pidän ilmavuudesta, toivon että Ville tarkastelee näitä ehdotuksiani seuraavalla kerralla.

raportti: maalamassa hieman yli tunnin

musiikki: ei musiikkia.

Ville 30.5.2012

PALUU SYMMETRIAAN

Jos tohtori ROSCHASCilla olisi 3D lasit ja hän näkisi värejä olisi tulkinta astetta vaikeampaa, mutta kertoisiko se meistä sen enemmän?

Pystytin maalauksen pitkästä aikaa ja palasin siihen, sekä ajatukseen kolmiulotteisuudesta. Hennan Roschasch heitto inspiroi ja pyörittelin mielessäni hetken, kunnes päädyin pyörittelemään ja painamaan tauluja toisiinsa, sekä maalaamaan niihin vuorotellen.

KESKELLÄ ON SÄRÖ

Käänsin taulut ylösalaisin ja asetiun keskipalkin käänteiseksi. Siihen kiinnittäää nyt huomiota ja se toimii avaimena: virhe kääntää ajattelun päälle. Näin myös Hennan viimeksi maalaamat pystysuorat puna ja vihreä viivat molemmin puolin jännittyvät.

MATERIAALIN ARVO

Isot 500 millin öljykannut, jotka joskus raahasin mukanani Berliinistä osottautuvat ihan toimiviksi kun haluaa materiaalia. Pistin hiukan litkuja sekaan ja hyvin juoksivat. Annan mediumien odottaa sivussa. Toivon, että Henna ottaa näitä myös yhteiseen käyttöön.

raportti: Yhteismaalaamaan tunniksi. (sen sijasta että olisin tehnyt omia töitä…koska halusin jatkaa…. yllättäen itsellenikin)
musiikki: Räppiä Ghettosta itään… Pound Sterling, Ghetto Gospel, Atmosphere ja Esham

HENNA 19.4.2012

ABSTRAKTI Olimme ikäänkuin yksimielisiä siitä, että lähtisimme esittävään suuntaan. Pyysin ihan alussa Villeä tekemään jotain muuta kuin lillutuksia, ne ovat niin helppoja, ja sen jälkeen yhteisen tien ja motiivin etsi isen taival on niin kovin aikaa ja materiaalia vievä. Jospa jo alussa, hieman aikaisemmin saisimme kiinnis siitä mistä tehdä. Olin kovin positiivisesti yllättynyt eilen, vihreän ja punaisen neliön jälkeen, siinä oli jo ideaa. Mutta tänään idea oli täysin kadonnut. Ei mitään eilisestä, kuvassa oli helppo abtrakti nousu ylöspäin, ehkä musiikin insiroima nosto…ainoastaan värit olivat edes jotenkuten kiinnostavia. Niitä olikin ilmeisesti Ville miettinyt, kun lattialla oli iso pino väripapereita (mikä on HIENO keksintö!) Olin aivan totaalisen pettynyt. Hieno odottava alku oli pilattu. Mennyt, eikä sitä saa takaisin. Olin myös aivan pihalla, mitä ihmettä voisin kuvalle tehdä. Istuin ja odotin, mutta sitä tunnetta, “Tiedän mitä pitää tehdä” ei tapahtunut. Siispä olin lievästi paniikissa ja ahdistunut, kun vain päätin tarttua johonkin “ideaan” josta en ollut kovin innostunut edes alkuun.

HAPUILU JA PÄIHTYMYS Tänään olin taas tekemisissä levottoman etsinän kanssa, etsin hahmoa, yritän löytää sitä jotain, kiinnittymää, mutta en kaikesta huolimatta “ymmärtänyt”. Ateljeella oli myös jo alkujaan aivan kamala tärpätinhaju, ja itse käytin tärpättiä kovasti työskentelyssä. Epäilen, että jotenkin salaa suojanaamarini päästää tärpätinhajua aivoihini (tai sitten se imeytyy kasvojen kautta), ja olen tuosta kärystä myös huonolla tavalla päihtynyt ja epävakaa. Lopulta en keksinyt muutakaan tapaa reagoida, kuin musiikin innoittamana heittäytyä päin kangasta, sen keskellä olevaa suurta runkoa, ja “yrittää mennä sisään”. Teko oli pelottava, jotenkin “Liian”, mutta joskus minun täytyy tällaisia omia rajojani koittavia tekoja suorittaa. Oman ruumiin jälkien jättäminen kankaalle tuntuu (edelleen) pelottavalta ja jotenkin luvattomalta.

ISOUS Eilen kangas tuntui yllättävän pieneltä. Tänään se tuntui (melkein liian) isolta. Yllättävää.

Raportti: maalasin hieman alle yhden tunnin (ilman kelloa)

Musiikki: joku trance levy

VILLE 19.4.2012

NOSTALGIA En koe olevani valmis tähän tehtävään. 3D-lasien takaisen maailman värit ja selkeät kuvapinnat eivät herätä minussa juuri mitään haluja. Tiedän, kuinka voisin taistella värien olemuksen kanssa, viritellä ja  leikitellä asetelmalla, mutta minussa ei ole halua. Annan hitaasti virtaavien ajatusten kasvaa. Työskentelen hitaasti.

Musiikkivalinnat nostavat nostalgisena päätään: teini-iän heavy/trash/deathmetal vuodet ovat kaukana, mutta niiden fiilistely on siksi rentouttavaa, että tunnen energian kasvavan. Työskentelen rauhallisti ja harkiten: en toteuta kaikkia ideoita, vaikka kokeilin esim teippigraafista muotoa, joka olisi toiminut sekä värin, että muodon puolesta.

VÄRI En ole koskenut reiluun viiteen vuoteen minkäänlaisiin väriapuvälineisiin ja jostain muistui mieleeni, että työhuoneen kaapin pohjalla on “coloraid”, eli noin 300 eri väristä värilappua. Levitän ne eteeni, ehkä siksi, että haluan myös jakaa niiden avulla Hennalle yhteiset pelikortit: välineen merkitä värillisiä ideoita. (asetan lappuja kaaren muotoon eteeni niin, että ne muodostavat teoksen eteen mieltäni herätteleviä väriyhdistelmiä.

Lopuksi asetan eteen Saksasta ostamani puolen litran öljykannut: ne on yhteiseen käyttöön… (en halua, että nyt säästellään, tai työskennellään materiaalin rajoittamana)

JÄLKI Kun pohjamaalausta ei ole juurikaan, suuri kangas imee öljyä ja maalausnestettä: haisee. Mutta kaikki on avointa. Hierrän ja telaan maalia eri paksuisiksi kerroksiksi. Keskiosa on kovin nahkeaa. (tästä taitaa tulla vaikea projekti, kun aina pitäisi odottaa kuivamista pitkään.

Hierrän seinän ja kiilapuiden linjoja esiin, patinoin ja likastan, sekä kokeilen öljyn intensiteettiä akryyliin. Niiden suhde on vaikesa etenkin materiaalisuuden ja inten siteetin tasolla. ERtenen

Raportti: yhteismaalausta tunnin verran
Musiikki: Amorphis “Carelian isthmus”

HENNA 18.4.2012

THE WORLD OF EQUALITY Tänään ateljeelta lähtiessä, minusta tuntui siltä, että minut otetaan huomioon, minulle on (yhteismaalaus)maailmassa “minun” kokoinen paikka. Alkaneessa yhteismaalauksessa korostuu tasa-arvoisuus, kahden erillisen tekijän, minun ja Villen, yhtälainen osallisuus maalauksessa ja sen muutoksessa. Olemme “vihdoin” vertaiset. Ehkä kahdella neutraalilla, kliinisellä värillä, oli jotain tekemistä kokemuksen kanssa.

Myös sommittelu, kaksi yhtä suurta värikenttää, samassa valoorissa, samassa suhteessa väriympyrään (vastakkaiset), tosin toinen kylmä, toinen lämmin.

Tasa-arvoisessa yhteismaalaamisessa ei ole väliä sillä, minkälainen on ansioluettelosi, mikä on nimesi, kuinka paljon maalia sinulla on varaa käyttää, minkäkokoisia maalauspohjia sinulla on varaa rakentaa. Kaikki nämä koetaan toisen ihmisen kanssa, ja yhteisesti. Kokemusta ei omista kumpikaan.

Tasa-arvoisuudella on kiinnostava mahdollisuus tosteutua myös yksilön sisäisissä suhteissa. Mielen ja ruumiin tasa-arvoisessa läsnäolossa, tietoisen ja tiedostamattoman, harkitsevan/impulsiivisen jne. Vastapareja, kääntöpuolia on lukemattomasti.

Jos vain osaa antaa tasa-arvoisuudelle mahdollisuuden. Aina se ei ole helppoa, joskus sorretuksi tulleen rooli suorastaa kutsuu itsekääm vastarintaansa.

ROSCHACH 3-d silmälasit, jotain minkä käyttäminen muuttaa havaintoamme ja todellisuus näyttää erilaiselta. Liian todelta. Miten minulle tulikaan olo, kun istuin tuolilla, joka on asetettu “juuri” tiettyyn kohtaan suhteessa maalaukseen, että olin itse kuin maalauksen “tällä” puolella, ja päässäni olivat nuo suuret 3-d -lasit. Se viiru, mikä lasien läpi näkyi, oli jotakin muuta kuin minua. En tosin ymmärtänyt tuosta yhtään mitään, väliosa näytti Villen entiseltä maalaukselta, heh.

Jotakin vanhanaikaista psykoanalyyttista.

raportti: yhteismaalamassa n tunnin
musiikki: hiljaisuudessa

VILLE 18.4.2012

FLOW… Tulin paikalle ja pää oli tyhjä, ei siksi, että olisin jotenkin valmistautunut, vaan koska tulin paikalle kiireessä ja kaaoksen keskellä. Joskus työhuone tuntuu “pakopaikalta” ja tieltä avata toinen ulottuvuus. Ei kuulosta kovin mielessäni “arvokkaalta” paeta todellisuutta työhön. Nyt se ei ole edes pakopaikka, vaan hengähdystauko keskellä maratonia..sen ottaminen pelottaa, kun ei tiedä pystyykö jaksamaan loppuun.

Kun aloitan sokean heittäytymisen uuteen työhön näen edessäni vaihtoehdot: ne kumpuavat mielen syövereistä, ajatuksina joita olen miettinyt tietoisesti, mutta joiden toteuttamisen aikaansaa toisenlainen motiivi: halu spontaaniin ja ennaltaarvaamattomaan. (näin ei ole aina, eikä todellakaan tarvitse olla, vaan se on näin tälläkertaa.)

YHTEYS… Mitä enenmmän olen tässä prosessissamme kirjoitellut, huomaan, kuinka jokainen asia, johon olen (palavastikin) suhtautunut, on “tosi” vain siinä yhteydessä. Tarkoitus ja merkitys on siinä, koska sen “kuuluu olla”.

Rakensin kahdesta isosta maalauskankaastamme ja yhdestä vanhasta pitkulaisesta työstäni (n 50x300cm) triptyykin. Kyseessä oli yksi kolmesta työstä: formaatista, josta en koskaan saanut kiinni ja löytänyt tarpeeksi kiinostusta uskoa niiden olevan itsenäisiä töitä. Päätin omistaa ne yhteismaalauksellemme: en vaan tiennyt että juuri nyt ja näin tekisin sen.

LÄSNÄOLO…Olin täällä. Katosin työskentelyyn, jolloin luulin tehneeni liian jo pitkään, mutta huomasin olleeni nopeampi, jolloin jäi aikaa siivota hieman paikkoja.

raportti: Yhteismaalaamaan 1,5 tunniksi, kirjoitin kotona, kun läppäri unohtui
musiikki: Slayer, Decade of Agression, CD2

Mainokset