KOLME

Tähtäin korkealla / High Target (2012), akryyli ja öljy kankaalle, 268 x 208 cm

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Maalasimme kuvaa vuorotellen ja kirjoitimme jokaisen työskentelyn työstä seuraavalla kaavalla: “se (maalaus)…minä (itse)…sinä (toinen)”.

HENNAN TEKSTIT

11.2.2012

SE: missä (ihmeessä) olen tällä hetkellä? miltä työhuoneemme näyttää…oikealla ikkuna josta näkyy lunta. Sen edessä maalipurkkeja. Meidän rehellinen ympäristömme.

MINÄ (Henna) teen tätä jotakin, en ymmärrä sen pointtia. Maalaan. Miksi en tee jotakin tärkeämpää; auta hädässä olevia lapsia, kun voisin?  Joskus tämä (pointittomuus)  haittaa, toisinaan ei. Sisäinen merkityksenanto kesken. Länsimäinen merkityksenanto haihattelulle nimettynä taiteeksi.

SINÄ (Ville) olet minun kanssani tässä. Jaamme ainakin jotakin todellista keskenämme. Olemisen täällä työhuoneella. Käytämme samoja maaleja.

12.2.2012

SE näyttää Villen vanhalta Sfinksi maalaukselta. Se roikkuu meidän olohuoneessamme, on roikkunut siitä lähtien, kun aloimme asua yhdessä. Onneksi värit tummuvat ajan kanssa sillä käytin runsaasti mediumia. Se on astraali, se on joltakin kaukaiselta planeetalta, eikö Mars ole Punainen planeetta. Ihan jees.Kokonaisvaltaine rohkea meininki. Liian samankokoiset siveltimenvedot. Olisin tarvinnut isomman pensselin, muttei minulla ole niin leveää. 20 centtistä. Laahaavat pyyhintäjäljet ovat myös in nyt, mutta siihen uppoaa omaisuus mediumia.

MINÄ tulin tänne väkisin tänään- piti hakea Villelle johto. Inhotti jotenkin maalata, mutta lähti hyvin käyntiin. Otin vastavärit, tarkoituksella yksinkertaisen tehtävän sillä aikaa oli tänää tosi vähän. Vain kaksi vihreän sävyä. Fiilis on raikas. Käytiin eilen illalla tärkeitä keskusteluja maalaamisesta ja tästä prosessista Villen kanssa. Vielä on kyllä paljon välissä, sellaista maastoa, joka ei ole selvää. Niinkuin tuo työ. Räme.

SINÄ: hienoa työtä Ville. Tosi upeita jälkiä. Mahtavaa että olet kokeillut uusia tekniikoita! Hienoa että haastat minua tekemään jotain tosi vahvaa, joka muuttaa työtä!

17.2.2012

SE ja minä. Materiaalin tasitelu. Kuinka materiaalin, värin, värimassan energia asettuu kankaalle, tiettyihin muotoihin, kohtiin, sen laajuisina kenttinä kuin haluan. miten saan dialogin toimimaan materiaalin kanssa siten, että kummankin ääni kuuluu, ja luomme jotain uutta, vahvempaa kuin kumpikaan meistä yksin. Olen mukavasti hukassa, en ihan vielä mukavuusrajan ulkopuolella, mutta äärirajoilla, myönnän. Onneksi on Ville mukana tässä. Hän saakoon ottaa vastuuta ensi kerralla maalauksesta.

MINÄ tunnen, että haluaisin jotakin vertailukohtaa tälle mitä teemme. Ehkä verrata työtämme muuhun maalauksen kentällä tapahtuvaan…tai mihin sitten rinnastuisimmekaan. Haluaisin näyttää jollekulle ulkopuoliselle työtämme, tai viedä työt ulos täältä työhuoneelta. Uskon, että se vahvistaisi niitä. Nyt olemme kaikki ikäänkuin pyjamissamme mukavasti olohuoneen sohvalla hyvän musiikin äärellä. Tuntuu että työssä on jotakin energiaa, eri tavalla kuin edellisissä, minun on vaikea irrottautua sen tekemisestä sen vuoksi, olen maalannut sitä jo kaksi tuntia, ja edelleen se haastaa minua. En kuitenkaan halua jatkaa enää enempää, sillä Villen sanottava tulee kuitenkin osaksi minun ja työn välistä suhdetta. Haluaisin tavallaan kuvitella, että tämä on minun kohtaamiseni, minu puheeni työn kanssa ja katson mihin se kuljettaa minua. Villeä ei kuitenkaan voi sulkea ulkopuolelle. Jos joku, niin työn tulisi olla ulkopuolinen ja minun ja Villen se “me”-tiimi. Olisi varmaan hyvä joku kerta kokoontua tänne yhdessä, minä ja Ville, ja sitten maalauksemme. Suhteet saisivat ehkä hieman oikeata perspektiiviä.

SINÄ olet onnellisen tietämätön keskusteluista, joita maalauksen kanssa käyn. Tuntuu oudolta, eikö sen pitäisi olla juuri SINÄ, jonka kanssa keskustelun käyn, eikä maalauksen. Saattaa olla, että tämä uusi kirjoitustapa erittelee, mystifioi, maalauksen joksikin “siksi”, kolmanneksi, jota ei oikeasti ole. On vain sinä ja minä ja meidän jälkemme, reaktiomme toistemme tekemisiinkankaalla ja omiin heijastuksiimme itseistämme. Mikä iihmeen “se”? Vai onko hyvä, että maalaus alkaa elää omaa elämäänsä?

19.2.2012

SE muuttui tympeämpään suuntaan. Siitä hävisi raikkaus, nyt tuntuu teennäiseltä. Opistotasoista abstraktia vääntöä. Kuvassa on liikaa elementtejä, ihan kuin tekijät eivät tietäisi missä mennään, mitä tapahtuu. Sitten tulee suihkittua vähän mitä tahansa minne tahansa, kunhan nyt suihkii. Öljyllä työstäminen tuntui taas vaikealta, kun haluaa isoa selkeää linjaa eikä sävykkäitä yksityiskohtia. Ylityöstettyä pullamössöä.

MINÄ yritin korjata mutten onnistunut. Harmittaa ja turhauttaa, tästä olisi voinut tulla jotakin upean näköistä, nyt siitä tulee mieleen vappu. Ja äh, tämä kirjoituslitaniakaan ei toimi, nyt jokaiseen kohtaan tulee liu´utettua “musta tuntuu” juttuja, vaan vähän eri perspektiivistä. Edellinen kirjoitustapa “minä näen…tunnen…ajattelen” oli paljon vapauttavampi ja moniulotteisempi.

SINÄ: ei oikein ole mitään sanottavaa. Puhuttiin jo kotona eilen tästä kuvasta ja sitä mitä kumpikin siitä ajattelee. Kuten itsellenikin jo tuossa kirjoitin, en onnistunut. Halusin poistaa vihreästä alalaatasta “teennäisen väkuvaltaiset vastaväripunaiset siveltimenvetosi”, jotka oli kai tarkoitettu joksikin voimalliseksi pisteeksi iin päälle, mutta jotka minulle jäivät maneeriseksi kuittaukseksi. Poistin siis ne, mutta samalla positin akryylin kliinisen hehkun, tuon oikean “epä”kohdan teoksessa. Nyt siinä suhruista öljymaalia eri sävyillä.

– Hei, nyt keksin. Laitankin sinne itse sen, mitä sinä ajattelit, mytta nyt voimallisemmin, ja oikealla värillä. Se mistä en lämmennyt oli se sama kylmänpunaisen sävy, jota laitoit eteen, se sama mitä on JO taustassa. Latistit etualan sillä pinnaksi. Mutta, mitä jos etualan “väkivaltainen” piste iin päälle onkin lämpimän punainen (kuten etualan punaiset pallotkin).

20.2.2012

SE alkaa taas hahmottua. Maisema Ville-Veikko Viikilän tyyliin. Tai Taru sormusten herrasta joku maisema. Tai nykytrendimainostoimistosuunnittelua hesan tyyliin. Sitäkö tämä improvisoiva maalaus parhaimmillaan voi olla. Nyt onneksi kokonaisuus taas ehjempi. Kaksi vuorta, kaksi tornia kaksi palloa. Kaksi tekijää.Ville oli hienosti ottanut rakentavan riskin tehdessään vihreän kolmion työhän (sama joka on edellisessä maalauksessamme Noidan silmässä) keskellä. Työssä psykedeelinen, ehkä hieman ahdistavakin fiilis. Edustaa jotain tuntematonta. Edelleen lähes kaikkia värejä, mutta nyt skaala hallitumpi, sillä pastellisävyt vieneet voiton. Ja vastavärit, minuttu ja pinkki perusteltuja. Edes joku logiikka.

MINÄ olen iloinen siihen mitä tein. Lähdin matkaan asenteella, että tämä kerta vain prosessia, valmista ei tule, niin mahdoton olo oli alussa. Ei tiennyt yhtään mistä lähteä liikkeelle. Koitin myös uutta ajastin systeemiä kameran kanssa, että se kuvaa kerran viidessä minuutissa kuvan. Katsoin matskut se on inspiroivaa. Siitä syystä myös iloinen fiilis nyt, kaikki ei ole meneillään olevan taulun harteilla, iloni siis.

SINÄ: olen iloinen että jaksat vaikka tie on kivinen. Uskon että tästä tulee vielä jotain hienoa, tämä on nyt jo hienoa, ainakin erityistä. Olet tärkeä.

VILLEN TEKSTIT

12.2.2012

SE: Puhuimme eilen illalla paljon yhteistekemisestä. Ymmärrän ehkä Hennaa paremmin, mutten tiedä miten voisin “malttaa” tekemistäni. Sisäinen taistelu itsensä sallimisen kanssa on tuskallista. Pakko on antaa tulla mitä haluaa. (En edes ajattele tätä uutta työtä, vaan sanoja, joita eilen tulin lausuneeksi. “Vaikka tekisimme SILLE (SE, Teos) mitä tahansa, niin se valmistuu lopuksi.

Ainoa asia, jota voimme saavuttaa SEN osalta on SEN valmistuminen. Lopuksi SE pitää sisällää kaiken mitä olemme antaneet sille. Jos annamme sille KAIKKEMME, teemme parhaamme. Jos sen sijaan asetamme sen taistelun kentäksi, jonne asetamme MINÄn ja SINÄn, otamme pois SILTÄ jotain. Korkeampi päämäärä kuin käydä dialogia, on toteuttaa yhteistä ideologista päämäärää, arvoa, kuten rakkautta, kauneutta, totuutta, vapautta.

SE ei voi saavuttaa potentiaaliaan, kuin siten, että olemme vapaita antamaan SILLE KAIKKEMME.

MINÄ: Kävellessäni sisään, näin ensimmäisen yhteismaalauksen hyllykössä. Edellinen työ on vielä viereisellä seinällä katseltavana, vaikkakin lähellä valmistumista. Molemmissa loistaa paljon (sitruunan) keltaista. Ne ovat kotikentälläni. Keltainen on eräs väri, jonka tunnistan primäärinä osana tekemisiäni. Se on kuin ikuisen lämmön ja positiivisyyden symboli. “Keep the home fires burning” (graffititaiteilija H.O.P.E) ja Eternal flame (ei se biisi, vaan ikuinen tuli, joita on sytytettynä ympäri maailmaa).

Annan mennä ja palaa. Otan punaisen sävyt ja EN halua uutta keltaista työtä. Haluan palavasti löytää jotain uutta. Olemme liian lähellä omaa tekemistäni.

SINÄ: Henna puhui eilen jotain, josta minulle tuli mieleeni se, miten asetan oman tekemiseni kynnykseksi yhteismaalaukselle. En salli yhteistyön olla muuta, kuin jotain sellaista, joka voisi olla “omani”. (Tämä on oma tulkintani, ei joytain mitä Henna sanoi). Toivon, että pystyn antamaan SINULLE jotain uutta, sekä tilaa toteuttaa SIIHEN jotain, joka ei ole liiaksi MINUN.

ps. Tämä se-minä-sinä jako korostaa itselle kirjoitettaessa tätä ulottuvuutta, josta koen, että meillä molemmilla on omalla tavalaan tarve vapautua.

Raportti: Maalasin yhteismaalausta vajaan tunnin aamulla 10.00-10.50.

Musiikki: Ghetto Gospel (sielua piisaa)

15.2.2012

SE: Se on laatta. Esine. Pala.

MINÄ: Haluan avata oven pimeään. Mustaan. Ei pahalla, vaikka mielessä key “with Fear i Kiss the burning darkness” (At the Gates). Black-metal on iloinen asia kun sen oikein ymmärtää. Voimakasta.

Maalaan löysästi. Pyrin välttämään mitään linjauksia maalauksellisessa mielessä. Lilluttelen “taustaa”, kuin maisemaa. Likaa ja mustuutta, harmautta, mutta palavaa liekkiä. Mielessäni kävi kyllä herkullisia ajatuiksia suuremmista linjauksista, mutta annan niiden hautua.

Tällä kerralla yritän rikkoa prosessia hieman uudela tavalla. Yritän haastaa, sekä johdattaa johonkin uuteen. Mutta en halua olla sen ratkaisija.

SINÄ: Katson, mitä sinä teet sille. Se on jotain päättämätöntä. Kun olet päättänyt mitä se on, niin että se säkyy, ten sen. Näin ajattelen (minä). (Huvittavaa tämä uusi jako: SE-MINÄ-SINÄ, ajattelin vaihtoehtona SE-ME, joka olisi varsin rakentava, vaikka rajoittava)

Raportti: Maalasin yhteismaalausta vajaan tunnin aamulla 10.00 – 10.45.

Musiikki: Koekuuntelussa ekaa kertaa. The Prodigyn “Invaders must die.” Olo on kuin tietokonepelissä, teinimeininki: eikä vaan hyvälllä. Vaihdan Justice: “Audio, Video, Disco” Pykälää enemmän.

18.2.2012

SE: Kolme ehdotusta: Punaiset pallot. Mustat Sukset, Sauvat. Vihreä flueresentti.

MINÄ: Valitsen Japanin. Mieleni liikkuu jossain Yukio Mishiman tienoilla (Myös elokuva: life in four chapters) Kolme on liikaa, joten poistan yhden kokonaan (Sukset) ja teloitan sekä levitän flueresenttiä: annan sille syvemmän ulottuvuuden.

Keltainen ällöttää minua, haluan yhä postaa sen. Thanatos talks to Eros.

Jälki tuntuu vapauttavalta. Japan on Zen. Musta on Zen. Annan öljyn puhua. (Yllättävän vähän sanottavaa.

SINÄ: Henna on tehnyt rohkeita ehdotuksia ja Paljon tötiä. Hyvä niin.

Raportti: Maalasin yhteismaalausta tunnin 15-16.

Musiikki: Pärtttiä ja Räppiä. (sitä brittigangstaa). Jumalattoman hyvä kombo.

20.2.2012

SE: Se on tuhoutumassa. Puhtaan pinnan ja siveltimen iskun vuorovaikutus on kuollut. Lämpimien punaisten pallojen ja taustan kylmyyden jännite laukeaa.

MINÄ: Tuskailen: Poistan lämmintä punaista veitsellä kaapien ja pyyhin rätillä pintaa.

Rätti likastaa pintaa, joka muutuu elottumaksi ja jännitteettömäksi. En näe enää loppua, mutta tiedän, että se on saavutettavissa. Nyt siitä tuli kylläkin astetta hankalampaa.

En osannut jatkaa siitä mitä Henna oli tehnyt ja pyyhin hänen edellisen kertansa tulokset pääasiallisesti pois. Palasin edelliseen ja jatkoin, mutta tunne ei ollut sama.

Tuhoavia tunteita. Näytin maalukselle spray-pulloa varoitukseksi ja kokeiluna, voisinko antaa sen tuoda uuden lisätason. Pieni oranssi viiva. Teippaus ja toinen

Aina ei toimi. On vaikeaa.

Nyt tarvittaisiin keskittymistä ja harkittua voimankäyttöä. Ehkä antaa maalin kuivua välillä?, pelastus näkyy lähellä: se on kuin hengitys. Tekisi mieleni maalata seinä uudestaan valkoiseksi, jotta Henna näkisi paremmin. (Tein sen)

SINÄ: Henna varmaa näkee edessään pullataikinan, joka maalauksesta on tullut.  Toivon, että hän näkee että se on mahdollista korjata, ja toivon, että hän pystyy. (…ja yllättää minut positiivisesti, kuten aluksi tässä maalauksessa monasti tapahtui.

Raportti: Maalasin yhteismaalausta reilun tunnin 8.30-9.45.

Musiikki: Pärtttiä ja Räppiä. (sitä brittigangstaa). Jumalattoman hyvä kombo.

Mainokset