KAKSI

Noidan silmä / Eye of the Witch (2012), akryyli ja öljy kankaalle, 268 x 208 cm.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Maalasimme kuvaa vuorotellen kuten Yhteismaalaus 1:ssä. Kirjoitimme jokaisen työskentelyn päätteeksi samalla kaavalla kuin aikaisemminkin: “minä näen…minä tunnen…minä ajattelen”. Erona Yhteismaalaus 1:seen, emme näyttäneet tekstejä toisillemme prosessin aikana, vaan kirjoitimme toisistamme tietämättä omiin kansioihimme tietokoneella. Alla julkaistut tekstit ovat kummankin oman tarinan maalauksen vaiheista, ensimmäistä kertaa asetettuna dialogiin. Tekstit löytyvät kuvien jälkeen.
 

HENNAN TEKSTIT

19.1.12

MINÄ NÄEN…mustaa, punaista, sinistä ja keltaista. Kaikki värit suoraan pullosta. Näen kirjoitusta: ylhäällä lukee “hah hah haa sääntöjä!!” ja vasemmalla “Hennan puoli” ja oikealla “Villen puoli”. Mustalla on hahmoteltu keskelle jokin eläin ehkä, siinä on paljon maalivalumia ja isot mustat torahampaat sojottavat kummallekin sivulle.Se nousee takajaloilleen. Taisteluasentoko vai sanookohan se “hei!”?

MINÄ TUNNEN…että olen laukonut vitsin. AIka huononkin, mutta nyt ei voi sanoa, ettenkö olisi aloittanut prosessista (vrt edellinen yhteismaalaus). Akryylilla oli ihanan vapauttavaa maalata, koska tunnen sen maaliaineena, ja saan sen liikkumaan kankaalla useimmiten haluni mukaan. Pidän myös siitä, kuinka sitä voi heitellä kankaalle ja se räjähtää siihen, ei ainaoastaan liukastele, kuten öljy.

Koen asettamani haasteen erittäin mielenkiintoisena, ja toivottavasti edes hieman provosoivani Villeä! Tuntui hyvältä lähteä puhtaalta pöydältä, edellinen maalaus kun oli henkisesti minulla aivan tukossa.

MINÄ AJATTELEN…että haluaisin mahdollisesti jättää tämän duunin raaaksi. Olen jo sanonut kankaalla hyvin paljon yhteen työhön.

Maalasin mustan värin käsillä (hanskat käsissä vaikka menivätkin työskennellessä rikki). Tuntui tosi kyvältä kouria maalausta, tunnustella siihen syntyvän hahmon muotoja, levittää väriä, läästiä ja nähdä roiskeiden syntyvän. Olisi tehnyt mieli heittää maalia kankaalle kauempaa, mutta ehkä toisella kerralla. Fyysinen työskentely näyttää sopivan tämänhetkiseen fiilikseeni hienosti.

20.1.12

MINÄ NÄEN…sokean elefantin toitottamassa. Sillä on päässä keltainen huppu. Elefantin ääriviivat ovat punaiset ja siniset, se nousee harmaan tuhnun seasta voimakkaana ja raikkaana. Minä näen elävyyttä, energiaa, sympaattisuutta, dorkuutta mukavalla tavalla. Raakuutta, ihanaa raakuutta, heittäytymistä ja prosessia.

MINÄ TUNNEN…on ollut tosi nasta tehdä uutta työtä. Saanut roiskia, todella mennä mukaan, koittaa, koska mitään ei ole vielä määrätty, odotuksia ei vielä ole. Tykkään jäljestä jota olemme tehneet, kumpikin. Se on niin erilaista aikaisempaan työhön verrattuna. Minusta tuntuu rohkeammalta, en ole hukassa.

MINÄ AJATTELEN…on ollut hyvä kokeilla uusia maalaustapoja; tänään tein piirrososuudet pullosta pursottamalla maalauksen ollessa lattialla. Luotin, että väreillä ja värisommittelulla ei ole niin väliä, kaikki tulee näyttämään hyvältä, mutta päädyin silti käyttämään kolmea ns pääväriä. Olen tietoisesti työskennellyt etåännytetysti, en käytä pensseliä, jossa oma maalausjälkeni tulisi näkyviin, värivalinnatkin olen tehnyt tähän asti sääntöjen mukaan. punaista keltaista sinistä ja mustaa. eilen pullosta suoraan, tänään murrettuina.säännöistä huolimatta maalaus näyttää yllättävän vapautuneelta!

22.1.12

MINÄ NÄEN…ekspressiivistä maalausjälkeä, heittäytymistä. Leikkiä. Sadepäivän kiinalaisessa pienkylässä, jossa kojusta myydään nuudeleita. Lyhdyt sivuilla liekehtivät hiljaa. Etualalla on kulho, jossa on vaaleanpunaisia sokerinamusia tai värjättyjä katkarapusipsejä.

MINÄ TUNNEN…tunnelma on flow, samaistun hyvin progressiiviseen houseteknohömppään, jota olen kuunnellut maalaamisen aikana. Tunnelmat ja rytmi muuttuvat, mutta kuljen hyvin niiden mukana. Työ kuljettaa minua eteenpäin, ja ehdottomasti olen prosessissa. En tiedä dialogisesta prosessista, mutta oman työni ja sen voimasta muuttuvan maalauksen rytmissä.

Kun tulin työhuoneelle, huomasin että Ville oli maalannut melkein kaiken sen päälle, jota olin viime kerralla tehnyt. Uskomatonta! Olemme puhuneet täst äjo useasti yhteismaalaamisemme aikana, ja huomaan, ettei vieläkään mikään ole muuttunut. Hakkaava valo ja monotoniset siveltimenvedot ehkä jääneet vähemmälle, mutta toisen jäljen peittäminen rulaa. Tulkitsen tilanteen niin, että ville kokee, että on ihan ok, kun inspiroituu toisen tekemästä jäljestä niin, että se aiheuttaa reaktion, joka sitten tapahtuu kankaalle, usein tuon alla olevan jäljen peittäen. “kyllähän mä huomioin sun jäljen”, on tähän helppo sanoa. itse kuitenkin koen, että dialogin pitäisi olla yhteistä rakentamista jo olemassaolovena päälle, etsien sieltä hyvät puolet, korostaa niitä, ja kehittää parempia, ei vain vastalauseen esittämistä. Taidankin kirjoittaa tämän kankaalle. SÄÄNTÖJÄ! voikun vielä joku nouidattaisi niitä.

MINÄ AJATTELEN…aloitin siis maalaamisen hienoisesti provosoituneena, ja puoliksi vitsinä päätin vahvistaa aikaisemmin tekemääni piirrosjälkeä , eli sitä joka oli maalattu aivan piiloon! teippasin jäljet, ja maalasin teippien yli, joten teippien poistamisen jälkeen piirrosjäljet jäivät näkyviin. täytyy näköjään pistää kova kovaa vastaa. vahvistin kuitenkin lopuksi sadekatosta, joka ville tekemä, koska minusta se on hieno.

ai niin…ja tein viime maalauskesta inspiroituneena tähänkin työhän pensselikukkaset reunoille, taitavat olla lyhdyt! tykkään niistä oikein tosissaan!

Raportti: työhuoneella pari tuntia tekemässä yhteismaalausta.

musiikki; elektrohouseprogressiiivisuusdeepteknohättöä randomplaylistalta…taitaa olla ministry of sound annual 2011.

25.1.12

MINÄ NÄEN…kuvan japanin metsiköstä. Kuvassa on kolme ihmistä, aikuinen ja kaksi lasta. Näen lehtiä, lehdiltä tippuilevaa sadetta, keitoksesta nousevaa savua. Värimaailma on raikas, kirkas, väriköskin, mutta harmoninen, sykkivä (vai onko se musiikki, jota kuuntelen…) Tausta kaukana hengittää hienosti, värit ovat sieltä haalistuneet. Etualan tyttö katsoo suoraan eteenpäin, ajatuksissaan.

MINÄ TUNNEN…kuvaa oli mukava maalata. minulla ei ollut suurta inspiraatiota, todensin ehdotuksia, joita kuva minulle heittelii. lopussa sain innostuksen tunteita, kun olin maalannut tyttöä, ja tälle alkoi kehittyä siivet vasemmalle puolelle. sain visioita tyttöperhosihmisestä, mutta haluaisn jättää sen viitteelliseksi. Katson, miten ville tulkitsee ohuita siivenvetoja, jota sumrasin kankaalle. olen avoimen ihmettynyt, mutta positiivinen, mitäköhän kuvasta tulee. siinä on jotain uutta! niin oman kuin villenkin tekemisen suhteen.

MINÄ AJATTELEN…sekoittelin eri tekniikoita tietoisesti keskenään: värikontrasteja vastaväreillä, öljyä ja akryyliä vieretysten, sunrausta ja hakkaavaa sivellintä, esittävää ja abstraktia. jäljet ovat paikoin toimivia ja tämä maalaamisen tapa tuntui hienolta. en tiedä mitä ajattelen tästä, että kuvaa seuraten “katsotaan mitä kankaalle ilmestyy sattumien kautta”: en kovin arvosta sitä taiteen tekemisen lähtökohtana sillä se tuntuu liian helpolta, kaikki on hienoa kunhan se on jotenkin surrealistista.siksi ehkä arvostan etukäteen tiedostettuna kuva-aiheita, jolloin ne muodostavat korkealle asetetun ideaalin, ja taiteen tekeminen in kilbvoitteleva prosessi kohti tuota asemaa. taide itsessään ja tekijä vaikuttavat tietysti luovalla tavalla ratkaisuihin, sekä matseriaali ehdottaa myös, joten orjallista ideaalien kopiointia en siis tarkoita.

RAPORTTI. työhuoneella 2 tuntia yhteismaalaamassa.

MUSIIKKI: huonoa ministry of sound musaa, mutta menköön.

26.1.12

minä näen…syrjäisen metsämaiseman erämaasta, jossa taustalla suuria kallioita, etualalla havumetsää ja sammaleen peittämiä kivenlohkareita, kuva on ehkä canadasta, vasemmalla palaa nuotio tai sitten se on epätodellinen, heijastuma jostakin, joka on läsnä muttei kuitenkaan todellisena, meidän tuntemanamme ilmiönä, tulipesänä. samalla tavalla olmestyviä ovat etualan tyttö ja oikealla oleva poika. ehkä myös ylhäällä vasemmalla on harmaa olio. oliot ovat kerääntyneet jotain tarkoitusta varten metsään. onko tuo tarkoitus keskellä hohtava kolmio?

minä tunnen…inspiraatiota. oli kiva tehdä, koin onnistumisia, koen, että opin jotakin! samalla olen myös valmis jo päästämään kuvasta irti, tiedän, ettei se ole minun, edes sen merkitys, jota yllä avasin, ei ole minun. se muuntuu, kuten kuvakin. tuli sammuu ja voin dokumentoida sen hiipumisen. jotakin surullista, mutta vapauttavaa.

minä ajattelen…onko tämä taidetta ja jos on niin miksi ja jos ei niin miksei? en halua ajatella tuollaisia tyhjänpäiviäisiä, mutta silti joskus tuollaisia ajatuksia putkahtaa mieleeni. en pidä siitä, että minulla on herännyt kunnianhimoisia ajatuksia taiteen tekemistä ja taideobjekteja kohtaan. haluaisin pysyä tekijänä, joka ei määrittele kontekstia etukäteen, ota sitä haltuun, vaan pikemminkin elää prosessissa töiden ja itsensä kanssa, ja soveltaa niiden esittämistä erikonteksteissa aina sen mukaan, mitä sattuu tulemaan sopivasti (ja yllättävästikin) esille.

mielenkiintoista on joidenkin lisäduunien jälkeen tsekata, onko meillä töiden ja tekemisen kautta noussut esiin joitain kantavia teemoja.

haluaisin myös kovasti ottaa käyttöön kameran ja ajastimen kuvaamaan työskentelyä, sekä videoida joitakin yhteisiä keskustelujamme töiden äärellä. voisi olla hauska pitää myös videopäiväkirjaa, jossa tämä teksti dokumentaisiinkin suoraan videokameran kautta.

AH! tein työlle ovimaton maalausrätistä, jossa on leopradikuvioita. se saa olla rituaalinomainen ele, ja poistettavissa jos ville haluaa, mutta saa myös jäädä osaksi työtä ainakin sou faar.

raportti: työhuoneella kolme tuntia, joista 1,5 yhteismaalaamassa.

musiikki: ministry of electro house volume 17

VILLEN TEKSTIT

20.1.12

MINÄ NÄEN… Henna on aloittanut. En tunne tai tiedä, mitä hän on ajatellut uuden maalauksen kanssa, mutta hän on kirjoittanut tauluun humoristisesti SÄÄNTÖJÄ! sekä VILLEN PUOLI / HENNAN PUOLI…

MINÄ TUNNEN… Tässä mennään… alussa taas. Antaa palaa. Lillun-lallun, kuten kutsun vesivärin omaista akryyli läträystä mediumin kera.

MINÄ AJATTELEN… Uskon, että pystyisimme saavuttamaan uudessa teoksessa erilaisen estetiikan kuin ensimmäisessä. Yhteistyössä on se hyvä puoli, että sen kautta en omasta mielestäni ole vangittu oman prosessini mukaisiin rartkaisuihin. Kädenjälkeni on vahva, mutta onko se jotain, joka sitoo minua?

Raportti: Maalasin yhteismaalauksia kaksi tuntia. Joista uutta noin 1/2 tuntia.

Musiikki: Uusi soittolista kännykästä. Brittigansta rappiä (Wiley aka Eskiboy etc…) ja välissä Arvo Pärtin tuotantoa. Toimii hyvin yhteen. JA: Välillä puhuu Jumala.

21.1.12

MINÄ NÄEN… Henna on maalannut paksulla viivoja. Viivat muodostavat Disney animaatiosta minulle tutun hahmon “Fantin”. Tyttäremme ei katso juurikaan televisiota kanssamme, mutta Nalle Puhin silloin tällöin.

MINÄ TUNNEN… Viivat ovat paksuja ja tulevat muodostamaan tauluun pysyvän jäljen pitkäksi aikaa. Edellisessä maalauksessa löysin Hennan tehtyä vastaavanlaisia viivoja (kaksi ihmishahmoa) viivoista voimaa sommitelman rakentamiseen. Mieleni herää halu leikkiä Pollockia ja työstää taulua lattialla valuttaen maalia, mutta en lähde tälle tielle. Päätän työskennellä “normaalisti”.

Yritän olla maalaamatta liikaa viivojen päälle ja pyrin seuraamaan viivoja, rikkoen niitä välillä. Yllättäen minuun iskee halu laittaa taulu lattialle ja roiskuttaa sen päälle. Hennan leikkisä suhtautuminen herättää kokeilunhalun. Roiskutan maalia eri sävyissä ympäriinsä tipoiksi ja noroiksi. Lopuksi käännän taulun pystyyn. Ihmettelen hieman ja päätän laittaa lattialle uudestaan…

Maalaan punaisella maalilla ja lastalla paksun maalikerroksen taulun alalaitaan. Katson tikkailta 4stä metristä alas taulua, jonka nostan sitten seinälle ylösalaisin alkuperäiseen nähden. Yleensä en roiski tai tee värilaattoja näin. Jokin leikkisä ja avoimempi olo on läsnä.

Olen kuitenkin työstänyt paljon ja nopeasti. Henna tuskin pitää tästä. Lähes kaikki on peittynyt. Tämä tulee aina itsellenikin yllätyksenä. Kuinka paljon sitä saa aikaan.

MINÄ AJATTELEN… Uskon yhä, että pystymme saavuttamaan uudessa teoksessa erilaisen estetiikan kuin ensimmäisessä. Kädenjälkeni on vahva, mutta onko se jotain, joka sitoo minua?  Teen tästä itselleni projektin tämä maalauksen yhteydessä. Haastan itseni etsimään uusia malhdollisuuksia.

Raportti: Maalasin yhteismaalausta tunnin.

Musiikki: Atmosphere (räppiä) Brazilian Girls (Saksalaista elektro-poppia)

25.1.12

MINÄ NÄEN… Henna on rajannut teipillä alueita, kuin suojellakseen omia jälkiään sekä merkatakseen ne kohdat, joissa sitä on aiemmin ollut. Lisäksi hän on kirjoittanut taulun alalaitaan viestin, jonka mukaan olisi mukavaa, että hienoja kohtia ei saa tuhota, vaan pitäisi korostaa…. hän on korostanut suorakaiteen muotoista kaistaletta, jonka edelliskerralla olin maalannut.

MINÄ TUNNEN… Ironisesti Henna sattui kirjoittamaan viestinsä mielestäni yhden kauneimmista kohdista päälle. Alakulman sateenkaaret olivat puoliksi harkitun sattuman seurauksena onnistuneet ja nyt ne katkesivat. Ce La Vie.

Tekisi mieleni pitää luentoa aiheesta “Kill Your Darlings”: Maalauksessa syntyy kauniita kohtia ja jos niitä alkaa liikaa vaalimaan “rakkainaan” niin sittenhän ne määrittelevät maalausta loppuun saakka. Ne täytyy poistaa, jotta voi tulla vielä kauniinmpia jälkiä. Ja tätä täytyy toteuttaaa siihen pisteeseen saakka, ettei enää pysty vetämään yli, koska syntynyt on niin kaunista, että sen tuhoaminen olisi enemmän kuin “kill”… se olisi sielun murha. Mutta: kuten sanoin jo aluksi. Ce la Vie!

Ymmärrän, että voi alkaa seurailemaan Hennan maalausjälkiä vähän enemmän, mutta koko tämä vuorovaikutteinen taso on omalla tavallaan epäkiinnostava. Haluan vain maalata parhaani ja antaa teokselle KAIKEN minkä pystyn. Ja toivon, että Henna tekisi samoin, eikä takertuisi rajaamaan sitä, “mikä on minun, mikä on meidän”. Itse koen, että teki Henna mitä tahansa, niin sen kuuluu tapahtua teokselle.

MINÄ AJATTELEN… Alan epäillä, että pystymmekö sittenkään saavuttamaan uudessa teoksessa erilaisen estetiikan kuin ensimmäisessä. Ymmärrän, että Henna ei sallisi niin radikaaleja muutoksia, kuin saattaisin ehdottaa. Toisaalta jos Henna löytää rohkeuden ja voiman toteuttaa jotain isoa, niin yritän jättää tälle tilaa. Parhaani mukaan,

Raportti: Maalasin yhteismaalausta tunnin aamulla 8.20-9.20.

Musiikki: Vakkari playlistiä sekaisin, Räppiä ja Pärttiä. En huomannut. Soi vaan taustalla.

26.1.12

MINÄ NÄEN… Ennen: Teokseen on tullut merkitseviä viitteitä ihmiskasvojen piirteistä. Jätin viime kerralla “humoristisestikin” muutamat ilmiselvät kasvon aihiot näkyville, kun ne luontevasti syntyivät itsestään sommitelmaa rakentaessani. Toisia jopa korostin, jotta Henna varmasti ei voi niitä olla huomaamata. Ja nyt hän on niitä jatkanut.

Jälkeen: Tein horisontin, sekä toisen horisontin. Otin maiseman mukaan. Rajasin näin isoja kokonaisuuksia. Liikkeen ja rauhan tilan. Lopuksi valokuvatessa heräsi himo laittaa teos takaisin alkuperäiseen. Se toimii paremmin näin, mutta jätän teoksen Hennalle samoin päin, jotta muutos ei ole liian radikaali. Valokuvasin kuitenkin molemmin päin, sillä uskon, että haluan jatkaa ensikerralalkin ylösalaisin.

MINÄ TUNNEN… Voima kasvaa teoksessa ja samalla riski siitä, että Henna ei osaa suhtautua ilmaisuni voimaan. En malttanut jättää tarpeeksi tilaa, vaikka onnistuin aika hyvin välttämään Hennan “puolta”, siis niitä kohtia, joiden parissa Henna on työskennellyt. (Joka kerta edellisen kerran muutokset on helpompi huomata työstettäessä ja vanhemmat jäljet saattavat kadota taustalle ja joutua telatuiksi).

MINÄ AJATTELEN… Lähden todella helposti irti tästä maailmasta ja annan teoksen viedä minua. Katoan ja siksi en malta antaa tilaa Hennalle. Onko se väärin, on toinen asia. Onko teos tärkeämpi kuin Henna: onhan kyseessä yhteinen teos (en millään tavalla koe, että se olisi vain minun: edes maalausjälkiä, jotka olen tehnyt, en “omista”).

Raportti: Maalasin yhteismaalausta reilun tunnin aamulla 8.30-9.45.

Musiikki: DJ Vadim. Positiivisessä kadotuksen tilassa. “I am a terrorist.”

31.1.12

MINÄ NÄEN… Kolmio. Tiedon. Suuri ovaali. Syntymä. Horisontti. Pysyvä

MINÄ TUNNEN… Tuntuu hyvältä. Henna on tehnyt voimakkaita ratkaisuja. Ja suunta on eri kuin se mitä itse tein, koen tämän vapauttavaksi.

MINÄ AJATTELEN… Kun antaa niin saa. Osaan ehkä luottaa Hennan  intuitioon enemmän. Ehkä minun täytyykin jättää hänelle tilaa ja antaa “sopivasti” lisähaastetta. Toisaalta tämä on vain erilainen prosessi. Mutta näin en ainakaan koe Hennan provosoitumista, eikä tämä välity kuvaan. Eli näin mennään kuvan ehdoilla. Ei prosessin ja dialogisuuden. painopiste on eri.

Raportti: Maalasin yhteismaalausta reilun tunnin aamulla 10.20-11.30

Musiikki: Pretty Lights. Kauniit valot. on kyllä.

Mainokset